Käytössäsi on vanha selainversio

Huomioithan, että sivusto ei välttämättä toimi oikein vanhentuneella selaimella. Suosittelemme selaimen päivittämistä tai toisen selaimen käyttämistä.

Sammon joululahjoitus HelsinkiMissiolle

Sampo Oyj antaa tämänvuotisen joululahjoituksensa HelsinkiMission seniori- ja vapaaehtoistyöhön. Lahjoituksen suuruus on 10 000 euroa.

- Yritysten tuki on meille todella tärkeää, koska se mahdollistaa toimintamme jatkamisen. Erityisesti minua ilahduttaa yritysten halu muistaa yksinäisiä ja vähäosaisia joulun aikaan. Siinä tulee mielestäni esiin aito joulun henki, eli huolen kantaminen yhteiskuntamme heikoimmista, sanoo Olli Valtonen, HelsinkiMission toiminnanjohtaja.

HelsinkiMission seniorityö toimii pääkaupunkiseudun yksinäisten ikääntyneiden hyväksi ammattityön ja vapaaehtoistoiminnan voimin. Toiminnan tavoitteena on yksinäisyyden ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy, toimintakyvyn ylläpitämisen tukeminen sekä seniorien sairastuvuuden ja masentuneisuuden ehkäiseminen.

HelsinkiMission rahoitus tulee Raha-automaattiyhdistykseltä, Helsingin kaupungilta sekä yksityishenkilöiden ja yritysten lahjoituksista.

- HelsinkiMissio tekee arvokasta työtä, ja siksi haluamme antaa tukemme sen toiminnalle, sanoo Sammon sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja Jarmo Salonen.

Sampo Oyj on perinteisesti lahjoittanut sidosryhmien joulukortteihin varatun summan hyväntekeväisyyteen tukeakseen yleishyödyllistä toimintaa.

 

Sampo Oyj
Konserniviestintä

 

Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.sampo.com

Sivun alkuun