Käytössäsi on vanha selainversio

Huomioithan, että sivusto ei välttämättä toimi oikein vanhentuneella selaimella. Suosittelemme selaimen päivittämistä tai toisen selaimen käyttämistä.

Sampo on julkaissut vuosikertomuksensa verkossa

Sampo on julkaissut vuosikertomuksensa vuodelta 2010 osoitteessa www.sampo.com/vuosikertomus. Vuosikertomus toteutetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa vain verkkoversiona.

Vuosikertomuksessa on tilinpäätös- ja toimintakertomusaineiston ohella tärkeässä osassa videot, joilla esitellään konsernin taloudellista tilannetta ja liiketoiminta-alueiden kehitystä vuonna 2010. Videoilla esiintyvät muun muassa konsernijohtaja Kari Stadigh, vahinkovakuutusliiketoiminnan johtaja Torbjörn Magnusson, henkivakuutusliiketoiminnan johtaja Petri Niemisvirta sekä hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos. Lisäksi joukko Sampo-konsernin henkilöstöä kertoo videoilla menneen vuoden tapahtumista.

Vuosikertomukseen on sijoittajia, analyytikoita ja tiedotusvälineiden edustajia varten räätälöity työkaluja, joilla vuosikertomussivustosta voi esimerkiksi koostaa omia raportteja. Raportteja voi tallentaa pdf-tiedostoiksi, jotka voi tulostaa Latauskori-osiossa tai lähettää edelleen sähköpostitse tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Vuosikertomukseen voi myös tehdä muistiinpanoja. Vuosikertomukseen on liitetty kattava vahinko- ja henkivakuutussanasto.

Vuosikertomuksen lisäksi Sampo on julkaissut selvitykset hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä Sampo-konsernin palkoista ja palkkioista internetosoitteessa www.sampo.com/hallinnointi.

Sammon yhtiökokoukseen 14.4.2011 osallistuvia varten julkaistaan painotuotteena erillinen Vuosikatsaus, johon on koottu vuosikertomuksen keskeisimmät osuudet.

SAMPO  OYJ
Sijoittajasuhteet ja konserniviestintä

 

Lisätiedot:
viestintäpäällikkö Maria Silander, p. 010 516 0031

 

 

Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.sampo.com

Sivun alkuun