Käytössäsi on vanha selainversio

Huomioithan, että sivusto ei välttämättä toimi oikein vanhentuneella selaimella. Suosittelemme selaimen päivittämistä tai toisen selaimen käyttämistä.

Mandatum Lifelle Suomi-yhtiön ryhmäeläkevakuutuskanta

Sammon tytäryhtiö Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö (Mandatum Life) ja Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi (Suomi-yhtiö) ovat sopineet Suomi-yhtiön laskuperustekorkoisen ryhmäeläkekannan luovutuksesta Mandatum Lifelle. Kannanluovutuksen suunniteltu ajankohta on 30.12.2014. Kannanluovutus edellyttää molempien yhtiöiden yhtiökokousten hyväksyntää sekä Finanssivalvonnan suostumusta. Mandatum Lifen ja Suomi-yhtiön yhtiökokoukset pidetään 7.5.2014.

Suomi-yhtiön ryhmäeläkekanta käsittää noin 2 300 vakuutusta ja 34 000 vakuutettua. Vakuutuskanta on suljettu, joten vakuutussopimuksiin ei enää voida liittää uusia vakuutettuja.

Yritysten ja yrittäjien vakuuttaminen on Mandatum Lifen painopistealueita ja yhtiö on markkinajohtaja ryhmäeläkevakuutuksessa. Kannansiirto mahdollistaa palvelujen tehostamisen ja kustannussäästöt Mandatum Lifen kehittäessä edelleen toimintaansa yritysten ja yrittäjien vakuutusten tarjoajana.

Kannanluovutuksen yhteydessä Suomi-yhtiöstä siirtyy omaisuutta määrä, joka vastaa ryhmäeläkekannan osuutta Suomi-yhtiön koko varallisuudesta. Siirtyvän omaisuuden lopullinen määrä selviää kannanluovutuksen yhteydessä, mutta sen arvioidaan 31.12.2013 olleen noin 1,3 miljardia euroa. Siirtyvää omaisuutta vastaava määrä tullaan varaamaan kannanluovutusajankohtana kokonaisuudessaan Mandatum Lifen vastuuvelkaan. Siirtyvän omaisuuden määrän arvioidaan mahdollistavan vastuuvelan diskonttauskoron alentamisen 1,5 prosenttiin, kuolevuus- ja liikekulutäydennysten tekemisen sekä merkittävät varaukset vakuutuskannan tuleviin asiakashyvityksiin.

Vakuutuskannalle on sovittu oma voitonjakopolitiikkansa, jonka mukaisesti Mandatum Life kantaa jatkossa vakuutuskantaan liittyvät vakuutusriskit sekä liikekuluriskin. Vakuutuskantaa kattavan sijoitusomaisuuden sijoitustuottojen osalta on sovittu, että ensimmäinen 1,5 prosenttia käytetään vakuutuskannan hyväksi ja sen ylittävästä tuotosta vakuutuskannan osuus on 65 prosenttia ja Mandatum Lifen osuus on 35 prosenttia. Sijoitustuottojen jäädessä alle 1,5 prosentin alennetaan ensin vastuuvelassa olevaa tulevien lisäetujen vastuuta ja sen jälkeen kustannuksen kantaa Mandatum Life. Luovutettavasta kannasta ei makseta erillistä vastiketta.

Siirtyvä vakuutuskanta ja sitä kattava omaisuus tullaan eriyttämään Mandatum Lifen muusta vakuutuskannasta ja se tullaan raportoimaan Mandatum Lifen IFRS -tilinpäätöksessä omana segmenttinään. Mandatum Life ja Suomi-yhtiö ovat sopineet erityisen seurantaryhmän perustamisesta osana vakuutuskannan siirtymisen täytäntöönpanoa. Seurantaryhmän keskeinen tehtävä on seurata siirtyvää vakuutuskantaa koskevan voitonjakopolitiikan toteutumista. Ryhmä ei ole päätöksentekoelin, eikä näin voi antaa osapuolia sitovia päätöksiä. Sen jäseniksi valitaan Suomi-yhtiön ja vakuutuksenottajien edustajia.

Kannanluovutuksen tuloksen odotetaan olevan Mandatum Lifen riski- ja kustannusliikkeen osalta positiivinen. Sijoitustoiminnan tulos on vahvasti sidoksissa pääomamarkkinoiden kehitykseen. Sampo-konsernin tulokseen kannansiirron vaikutuksen arvioidaan kokonaisuudessaan olevan positiivinen, mutta verrattain pieni.

SAMPO OYJ

Jarmo Salonen
Johtaja, sijoittajasuhteet ja konserniviestintä
Puh. + 358 10 516 0030

 

Lisätiedot:

Jarmo Salonen
Johtaja, sijoittajasuhteet ja konserniviestintä
Puh. 010 516 0030

Maria Silander
Viestintäpäällikkö
Puh. 010 516 0031

Jukka Kurki
Talousjohtaja, Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö
Puh. 010 516 7203

Niina Riihelä
Markkinointi- ja viestintäjohtaja, Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö
Puh. 040 728 1548

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
Finanssivalvonta
www.sampo.com

Sivun alkuun