Käytössäsi on vanha selainversio

Huomioithan, että sivusto ei välttämättä toimi oikein vanhentuneella selaimella. Suosittelemme selaimen päivittämistä tai toisen selaimen käyttämistä.

Sampo-konsernin vakuutusliiketoiminnat kasvattivat tulostaan, sijoitusmarkkinoilla haasteita

Sampo-konsernin tulos ennen veroja tammi-maaliskuulta 2016 laski 416 miljoonaan euron, kun se vuotta aiemmin oli 487 miljoonaa euroa. Markkina-arvojen muutokset huomioiva konsernin laaja tulos aleni 204 miljoonaan euroon (701).

- Vahinko- ja henkivakuutusliiketoiminta paransivat raportoitua tulostaan edelleen, mutta sijoitusmarkkinoilla oli haasteita, joiden seurauksena sijoitusten käyvät arvot laskivat. Nordea jo tiedotti alentuneesta tuloksestaan. Näin aleni myös markkina-arvojen muutokset huomioiva Sampo-konsernin laaja tulos, sanoo konsernijohtaja Kari Stadigh.

Vahinkovakuutuksen tammi-maaliskuun 2016 raportoitu tulos ennen veroja nousi 200 miljoonasta eurosta 216 miljoonaan euroon. Henkivakuutussegmentin tulos ennen veroja nousi 39 miljoonasta eurosta 53 miljoonaan euroon. Nordean tammi-maaliskuun 2016 nettotuloksesta Sammolle kirjattu tulososuus laski vuodentakaisesta 223 miljoonasta eurosta 159 miljoonaan euroon.

Muita keskeisiä tunnuslukuja

  • Sampo-konsernin osakekohtainen tulos oli 0,65 euroa (0,78).
  • Konsernin oman pääoman tuotto oli 7,1 prosenttia (24,8).
  • Osakekohtainen substanssi oli maaliskuun 2016 lopussa 22,09 euroa (23,79).
  • Vahinkovakuutuksen yhdistetty kulusuhde parani 83,0 prosenttiin (89,2) kertaluonteinen vastuuvelan purku huomioiden. Ilman vastuuvelan purkua yhdistetty kulusuhde olisi ollut 89,8 prosenttia.

Näkymät vuodelle 2016

Sampo-konsernin liiketoiminta-alueiden odotetaan raportoivan hyvän toiminnallisen tuloksen vuonna 2016.

Markkina-arvoiset tulokset ovat kuitenkin varsinkin henkivakuutustoiminnassa vahvasti sidoksissa pääomamarkkinoiden kehitykseen. Matala korkotaso luo lisäksi haastavan ympäristön erääntyvien korkosijoitusten uudelleen sijoittamiseen.

Vahinkovakuutustoiminnan odotetaan vuonna 2016 saavuttavan 88 - 91 prosentin suuruisen yhdistetyn kulusuhteen, kun ei oteta huomioon Ruotsin liikennevakuutuksen vastuuvelan purkua.

Nordean vaikutuksen konsernin tulokseen odotetaan olevan huomattava.

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosiraportti sekä tulostiedotetta täydentävä englanninkielinen esitysaineisto on nähtävissä osoitteessa www.sampo.com/tulos.

Englanninkielinen järjestetään puhelinkonferenssi klo 16.00. Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla numeroon (09) 8171 0495, +44 (0)20 3194 0552, +46 (0)8 566 427 02 tai +1 855 716 1597. Puhelinkonferenssia voi seurata samanaikaisesti osoitteessa www.sampo.com/tulos.

Lisätiedot:

Viestintäpäällikkö Maria Silander, puh. 010 516 0031

Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.sampo.com

Sivun alkuun