Käytössäsi on vanha selainversio

Huomioithan, että sivusto ei välttämättä toimi oikein vanhentuneella selaimella. Suosittelemme selaimen päivittämistä tai toisen selaimen käyttämistä.

Sammon joululahjoitus Syöpäsäätiölle

Sampo Oyj antaa joululahjoituksensa tänä vuonna kotimaisen syöpätutkimuksen tukemiseen keskittyvälle Syöpäsäätiölle. Lahjoituksen suuruus on 10 000 euroa.

Syöpäsäätiön avustuksilla tuetaan perus- ja kliinistä syöpätutkimusta sekä edistetään syövän ehkäisyä ja varhaista toteamista. Lisäksi säätiö avustaa vähävaraisia syöpäpotilaita sekä perheitä, jotka ovat joutuneet vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen lapsen syöpäsairauden myötä.

- Syöpäsäätiö toimii lahjoitusvaroin ja lahjoitusten merkitys on kasvanut vuosi vuodelta. Joulukeräyksemme tuotot annetaan syöpään sairastuneille sekä lapsiperheille, jotka ovat ajautuneet taloudellisiin vaikeuksiin syövän vuoksi. Jokainen lahjoitus on arvokas, sillä taloudellisen avun tarve on kasvanut selkeästi viime vuosina, kertoo Syöpäsäätiön pääsihteeri Sakari Karjalainen.

- Syöpäsäätiö tekee arvokasta työtä suomalaisen syöpätutkimuksen rahoittamiseksi ja syövän ehkäisemiseksi. Tänä jouluna haluamme tukea syöpäpotilaita ja syöpään sairastuneiden lasten perheitä osallistumalla Syöpäsäätiön joulukeräykseen, sanoo Sammon sijoittajasuhteista ja konserniviestinnästä vastaava johtaja Jarmo Salonen.

Sampo Oyj on perinteisesti lahjoittanut joulutervehdyksiin varatun summan hyväntekeväisyyteen tukeakseen yleishyödyllistä toimintaa.


Sampo Oyj
Sijoittajasuhteet ja konserniviestintä

Jakelu:
www.sampo.com
Keskeiset tiedotusvälineet

Sivun alkuun