Sampo-konsernin kestävän kehityksen politiikka
Finanssipalveluja tuottamalla Sampo-konserni huolehtii osaltaan yhteiskunnallisesta hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Sampo tiedostaa yhteiskuntavastuunsa ja sitoutuu toimintaansa kehittäessään edistämään taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden periaatteita.
Listayhtiönä Sampo Oyj on velvollinen toimimaan osakkeenomistajiensa edut huomioon ottaen, lakeja noudattaen ja järkevien liiketoimintatapojen mukaisesti. Yhteiskuntavastuu ulottuu kuitenkin omistajia ja asiakkaita laajemmalle. Sampo etsii tapoja harjoittaa liiketoimintaansa niin, että kaikkien sidosryhmien intressit voidaan ottaa huomioon omistajien eduista tinkimättä. Oma henkilöstö, asiakkaat, palveluntarjoajat, tavarantoimittajat ja monet muut ovat tässä työssä Sammon tärkeitä sidosryhmiä.
1. Sampo noudattaa eettisesti hyväksyttäviä liiketoimintatapoja. Yhtiö toimii lakien ja viranomaismääräysten mukaisesti kaikissa niissä maissa, joissa se harjoittaa liiketoimintaa, ja ylittää mahdollisuuksien mukaan niissä asetetut vaatimukset. Sampo ottaa aina toiminnassaan paikalliset olosuhteet huomioon.
2. Hyvä asiakaspalvelu on Sammolle ensiarvoisen tärkeää. Siinä on avainasemassa koko henkilöstö, jonka osaamisesta, motivaatiosta ja hyvinvoinnista Sampo huolehtii. Henkilöstön oikeudenmukaiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun suhtaudutaan vakavasti niin yhtiön johdon kuin työtovereidenkin taholla. Sampo pyrkii myös tarjoamaan sellaisia tuotteita ja palveluja, jotka edistävät kestävää kehitystä.
3. Omassa toiminnassaan Sampo lisää ympäristötehokkuutta ja tuottaa palvelunsa tavalla, joka jatkuvasti vähentää niihin liittyviä ympäristövaikutuksia.
4. Sampo toimii kustannustehokkaasti ja kilpailukykyisesti ja harjoittaa tehokasta riskienhallintaa. Hyvä taloudellinen kannattavuus ja vakaa taloudellinen asema on velvollisuutemme omistajia, henkilöstöä, asiakkaita ja muita sidosryhmiä kohtaan ja edellytyksenä sille, että voimme myös pitkällä aikavälillä hoitaa yhteiskuntavastuutamme.
Tämä politiikka on päivitetty 20.1.2006 noudatettavaksi koko konsernissa.

