Etusivu

Sanasto

Sanastoon on koottu Sampo-konsernissa käytössä olevat yleisimmät vahinkovakuutus- ja henkivakuutustermit sekä joukko konsernitilinpäätöksen termejä. Termeille on eräissä kohdissa kaksi erillistä selitystä, mikäli sama termi tarkoittaa eri asiaa vahinkovakuutus- ja henkivakuutuksista puhuttaessa.

Pääset liikkumaan suomenkielisestä termistä englanninkieliseen termiin painamalla sivuston oikeassa yläreunassa olevaa "In English" -painiketta.

O

Oman pääoman tuotto (RoE)

Oman pääoman tuottosuhde kertoo, kuinka paljon tuottoa yhtiö kykenee tuottamaan omistajien siihen sijoittamille varoille (yksinkertaistettu laskentakaava: tulos verojen jälkeen/keskimääräinen oma pääoma vuoden aikana). Mitä enemmän velkoja yhtiöllä on suhteessa omaan pääomaan, sitä herkempi RoE on tuottotason muutoksille. Oman pääoman tuottoprosentin avulla voidaan vertailla saman toimialan yritysten kannattavuutta.

Laskentakaava: oman paaoman tuotto