Etusivu

Liiketoiminnan riskit

Sampo-konsernissa on kaksi liiketoiminta-aluetta: vahinkovakuutus (If Vahinkovakuutus) ja henkivakuutus (Mandatum Life). Vakuutustoimintaa harjoittavien tytäryhtiöiden lisäksi omistusyhteisö (Sampo Oyj) on merkittävä osakkeenomistaja Nordeassa.

Sampo Oyj ei emoyhtiönä harjoita omaa liiketoimintaa. Sampo Oyj hallinnoi toimintoja konsernitasolla asettamalla tytäryhtiöiden keskeiset taloudelliset ja pääomitustavoitteet sekä määrittää konsernitason riskienhallintaa ohjaavat periaatteet. Tytäryhtiöt järjestävät näiden periaatteiden puitteissa itsenäisesti toimintonsa ja riskienhallintansa ottaen huomioon oman toimintansa ansaintalogiikkaan ja riskeihin liittyvät erityispiirteet.

Sampo Oyj:n tavoitteena on varmistaa, että tytäryhtiöiden toiminta ei johda ei-toivottuihin riskikeskittymiin. Näin ollen keskittymiä ensisijaisesti ehkäistään jakamalla riskienotto huolellisesti tytäryhtiöiden välillä, ja jäljelle jääviä riskikeskittymiä seurataan sekä riskiprofiileja muokataan tarvittaessa.

Pohjoismaisena vakuutusyhtiönä If Vahinkovakuutus tarjoaa maantieteellisesti hajaantuneella alueella vakuutusturvaa, joka kattaa monenlaisia riskejä laajalle joukolle yksityishenkilöitä ja yrityksiä. If Vahinkovakuutus tarjoaa pääasiassa vakuutuksia Pohjoismaissa ja Baltian maissa, sekä Pohjoismaisille asiakkaille, jotka toimivat myös Pohjoismaiden ulkopuolella. Yhtiön vakuutustoiminta on hyvin hajautunutta eri vakuutusluokkiin, asiakassegmentteihin ja maantieteellisiin alueisiin. Mandatum Life toimii Suomessa ja Baltian maissa tarjoten säästö- ja eläkevakuutuksia sekä puhtaita riskivakuutuksia.

If Vahinkovakuutus sekä Mandatum Life altistuvat useille riskeille, jotka valitaan huolella ja hinnoitellaan riskejä vastaavasti. Jälleenvakuutusta käytetään harvinaisten mutta suurten vahinkojen hallintaan. Menestyksen kannalta keskeistä on myös kyky maksimoida sijoitustuotot huomioiden kaikki sijoitusriskit, vastuuvelan ominaisuudet, vakavaraisuusvaatimukset, viranomaisten katesäännökset sekä luottoluokittajien vaatimukset. Sampo-konsernin ydinosaamista on riskien hinnoittelu sekä riskien asianmukainen hallinta.

Sampo-konsernin merkittävimmät riskit on havainnollistettu kuvassa "Riskien luokittelu Sampo-konsernissa". Riskit on luokiteltu pääosin konsernin kannattavuuteen vaikuttavien riskitekijöiden mukaan. Tietyille riskeille, kuten ALM-riskille, keskittymäriskille ja maineriskille, luonteenomaista on, että ne riippuvat useista riskitekijöistä.

riskien luokittelu