Käytössäsi on vanha selainversio

Huomioithan, että sivusto ei välttämättä toimi oikein vanhentuneella selaimella. Suosittelemme selaimen päivittämistä tai toisen selaimen käyttämistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen tarjoamiseksi. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. Halutessasi voit muuttaa selaimesi asetuksia. Lisätietoja tietosuojaselosteessamme.

Hyväksyn

Sampo-konsernin heinä-syyskuun osavuosikatsaus: Kerrassaan hyvä vuosineljännes

Sampo-konsernin tammi-syyskuun 2012 tulos ennen veroja oli 1 172 miljoonaa euroa (906). Markkina-arvojen muutokset huomioiva konsernin laaja tulos kohosi 1 447 miljoonaan euroon (162).

- Vuosineljännes oli kerrassaan hyvä. Pohjoismainen vahinkovakuutusala ja etenkin If alan markkinajohtajana ovat pystyneet säilyttämään erinomaisen kannattavuuden myös matalien korkojen aikana, konsernijohtaja Kari Stadigh sanoo.

- Pohjoismaiden johtavana pankkina Nordea on valmistautunut kohtaamaan kiristyvän sääntelyn tuomat lisävaatimukset. Pankki on kasvattanut omaa ydinvakavaraisuussuhdettaan merkittävästi. Kannattavuus parani vuoden takaisesta ja rahoituskate oli kolmannella neljänneksellä erittäin hyvä. Lisäksi asiakasmäärä kasvoi alkuvuonna suotuisasti.

Keskeiset tunnusluvut

Sampo-konsernin osakekohtainen tulos nousi 1,79 euroon (1,35) ja osakekohtainen tulos markkina-arvoin kasvoi 2,58 euroon (0,29). Konsernin oman pääoman tuotto oli 20,7 prosenttia (2,5). Osakekohtainen substanssi kasvoi 17,75 euroon (14,05). Konsernin käyvän arvon rahasto oli verojen jälkeen 681 miljoonaa (355).

Vahinkovakuutustoiminnan yhdistetty kulusuhde oli tammi-syyskuussa 89,4 prosenttia (92,6) ja sen tulos ennen veroja nousi 648 miljoonaan euroon (465). Sammon osuus osakkuusyhtiö Nordean tammi-syyskuun 2012 tuloksesta oli 466 miljoonaa euroa (373).  Henkivakuutustoiminnan tulos ennen veroja oli 98 miljoonaa euroa (107).

Tulevaisuuden näkymät

Sampo-konsernin liiketoiminta-alueiden odotetaan raportoivan hyvän toiminnallisen tuloksen vuonna 2012. Markkina-arvoiset tulokset ovat kuitenkin varsinkin henkivakuutustoiminnassa vahvasti sidoksissa pääomamarkkinoiden kehitykseen.

Vahinkovakuutustoiminnan odotetaan vuonna 2012 saavuttavan 89-91 prosentin yhdistetyn kulusuhteen ja siten yltävän pitkän aikavälin tavoitteensa mukaiseen alle 95 prosentin yhdistettyyn kulusuhteeseen. Nordean vaikutuksen konsernin tulokseen odotetaan olevan huomattava.

Sampo-konsernin tammi-syyskuun 2012 osavuosikatsaus ja sitä täydentävä englanninkielinen esitysaineisto ovat kokonaisuudessaan nähtävissä osoitteessa www.sampo.com/tulos.

Lisätiedot:

Viestintäpäällikkö Maria Silander, puh. 010 516 0031

Englanninkielinen puhelinkonferenssi analyytikoille ja sijoittajille järjestetään klo 16.00. Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla numeroon 0800 914 672 (Suomi), +44 (0)808 109 0700 (Britannia), +1 866 966 5335 (Yhdysvallat) tai +44 (0)20 3003 2666 (kansainvälinen numero). Osallistujia pyydetään ilmoittamaan puhelinkonferenssin nimi "Sampo plc Q3 2012 release" ja tunnus "Sampo". Puhelinkonferenssia voi seurata samanaikaisesti myös internetissä osoitteessa www.sampo.com/tulos.

Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.sampo.com

Sivun alkuun