Käytössäsi on vanha selainversio

Huomioithan, että sivusto ei välttämättä toimi oikein vanhentuneella selaimella. Suosittelemme selaimen päivittämistä tai toisen selaimen käyttämistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen tarjoamiseksi. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. Halutessasi voit muuttaa selaimesi asetuksia. Lisätietoja tietosuojailmoituksessamme.

Hyväksyn

Sampo-konsernin vakuutustoiminnoissa hyvää kasvua ja vahva tulos

Sampo-konsernin tulos ennen veroja oli vuoden 2018 tammi-kesäkuussa 1 153 miljoonaan euroa, kun se vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana oli 865 miljoonaa euroa. Tulos sisältää 197 miljoonan euron positiivisen kertaerän liittyen Mandatum Lifen ja Danske Bankin yhteistyösopimukseen.

- Sammon ensimmäinen vuosipuolisko oli vahva erityisesti vakuutusliiketoiminnoissamme. Ifin asiakasmäärä kasvoi tammi-kesäkuussa kaikilla markkinoilla ja yhdistetty kulusuhde oli erinomainen. On myös ilahduttavaa nähdä Nordean käänteen vahvistuvan, sanoo konsernijohtaja Kari Stadigh.

Ifin yhdistetty kulusuhde oli tammi-kesäkuussa 85,8 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 86,5 prosenttia.

Muita keskeisiä tunnuslukuja tammi-kesäkuulta

  • Sampo-konsernin markkina-arvojen muutokset huomioiva konsernin laaja tulos laski 679 miljoonaan euroon (821).
  • Tammi-kesäkuun osakekohtainen tulos oli 1,68 euroa (1,34). Markkina-arvoin laskettu osakekohtainen tulos oli 1,14 euroa (1,47).
  • Konsernin oman pääoman tuotto oli 10,2 prosenttia (14,1).
  • Osakekohtainen substanssi oli 21,57 euroa (25,37).
  • If-segmentin tulos ennen veroja nousi 415 miljoonaan euroon (401).
  • Topdanmark-segmentin tulos ennen veroja oli 105 miljoonaa euroa (52).
  • Sammon osuus Nordean nettotuloksesta oli 388 miljoonaa euroa (322).
  • Mandatum-segmentin tulos ennen veroja vahvistui 313 miljoonaan euroon (116).

Näkymät vuodelle 2018

Sampo-konsernin liiketoiminta-alueiden odotetaan raportoivan hyvän toiminnallisen tuloksen vuonna 2018.

Markkina-arvoiset tulokset ovat kuitenkin varsinkin henkivakuutustoiminnassa vahvasti sidoksissa pääomamarkkinoiden kehitykseen. Matala korkotaso luo lisäksi haastavan ympäristön erääntyvien korkosijoitusten uudelleen sijoittamiseen.

Ifin odotetaan vuonna 2018 saavuttavan 86 - 88 prosentin suuruisen yhdistetyn kulusuhteen.

Topdanmark julkaisee oman tulosennustemallinsa vuosineljänneksittäin.

Nordean vaikutuksen konsernin tulokseen odotetaan olevan huomattava.

Sampo-konsernin puolivuosiraportti tammi-kesäkuulta 2018 ja tulostiedotetta täydentävä englanninkielinen esitysaineisto ovat kokonaisuudessaan saatavilla osoitteessa www.sampo.com/tulos.

Sampo järjestää median edustajille tänään klo 12.30 suomenkielisen tiedotustilaisuuden GLO Hotel Kluuvissa osoitteessa Kluuvikatu 4 (Video Wall -kabinetti, 2. krs), Helsinki.

Englanninkielinen puhelinkonferenssi järjestetään klo 16.00. Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla numeroon +358 (0)9 7479 0360, +46 (0)8 5033 6573, +44(0)330 336 9104 tai +1 646 828 8199. Puhelinkonferenssin tunnus on 007504.

Puhelinkonferenssia voi seurata samanaikaisesti myös internetissä osoitteessa www.sampo.com/tulos.

Lisätiedot:

Mirko Hurmerinta
Sijoittajasuhde- ja viestintäasiantuntija, Mediasuhteet
puh. 010 516 0032

Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.sampo.com

Sivun alkuun