Käytössäsi on vanha selainversio

Huomioithan, että sivusto ei välttämättä toimi oikein vanhentuneella selaimella. Suosittelemme selaimen päivittämistä tai toisen selaimen käyttämistä.

Sampo-konsernin tulos tammi - maaliskuulta 2017

Sampo-konsernin tulos ennen veroja tammi - maaliskuulta 2017 oli 430 miljoonaa euroa (416). Markkina-arvojen muutokset huomioiva konsernin laaja tulos nousi 557 miljoonaan euroon (204).

  • Osakekohtainen tulos nousi 0,68 euroon (0,65) ja markkina-arvoin laskettu osakekohtainen tulos oli 0,99 euroa (0,36). Konsernin oman pääoman tuotto (RoE) oli vuoden 2017 tammi - maaliskuussa 18,4 prosenttia (7,1). Osakekohtainen substanssi oli maaliskuun 2017 lopussa 26,67 euroa (24,86).
  • Yhtiökokous päätti 27.4.2017, että osinkoa maksetaan 2,30 euroa (2,15) osakkeelta. Osinko maksettiin 9.5.2017.
  • Vahinkovakuutussegmentin tulos ennen veroja oli 202 miljoonaa euroa (216). Tammi - maaliskuun 2017 yhdistetty kulusuhde oli 87,4 prosenttia (83,0). Vertailuajanjakson tammi - maaliskuun 2016 yhdistetty kulusuhde oli ilman kertaeriä 89,8 prosenttia. Oman pääoman tuotto oli 37,5 prosenttia (15,3). Topdanmarkin tammi - maaliskuun 2017 nettotuloksesta kirjattiin segmentin tulokseen 21 miljoonaa euroa (5).
  • Nordean tammi - maaliskuun 2017 nettotuloksesta kirjattiin Sammolle 171 miljoonaa euroa (159). Nordean oman pääoman tuotto oli 10,3 prosenttia (10,2). Ydinvakavaraisuussuhde vahvistui 18,8 prosenttiin (18,4), kun siirtymäsäännöksiä ei huomioida. Segmenttiraportoinnissa Nordean tulososuus on sisällytetty omistusyhteisösegmenttiin.
  • Henkivakuutussegmentin tulos ennen veroja nousi 54 miljoonaan euroon (53). Oman pääoman tuotto kohosi 24,3 prosenttiin (-4,4). Omalla vastuulla oleva maksutulo aleni 229 miljoonaan euroon (244).
AVAINLUVUT 1-3/2017 1-3/2016 Muutos, %
Milj. e      
Tulos ennen veroja 430 416 3
  Vahinkovakuutus 202 216 -7
  Osakkuusyhtiö Nordea 171 159 8
  Henkivakuutus 54 53 3
  Omistusyhteisö (pl. Nordea) 3 -12 -
Tilikauden tulos 378 362 5
      Muutos
Tulos/osake, euroa 0,68 0,65 0,03
Tulos/osake markkina-arvoin, euroa 0,99 0,36 0,63
Substanssi/osake, euroa*) 26,67 24,86 1,81
Keskim. henkilöstömäärä (FTE) 6 844 6 763 81
Konsernin vakavaraisuussuhde, % *) 158,9 154,3 4,6
Oman pääoman tuotto, % 18,4 7,1 11,3

*) vertailuajankohta 31.12.2016                   

Osavuosiraportin tiedot eivät ole tilintarkastettuja. Tuloslaskelmaeriä vertaillaan viime vuoden vastaavan ajankohdan lukuihin. Tase-erien vertailuajankohtana on vuoden 2016 lopun tilanne, jollei toisin ole ilmoitettu.

Sampo noudattaa Finanssivalvonnan ohjeistusta julkaisemalla osavuosiraporttinsa tähän pörssitiedotteeseen liitettynä PDF-tiedostona. Osavuosiraportti on luettavissa myös osoitteessa www.sampo.com/tulos.

Osavuosiraportissa käytetyt vaihtokurssit 1-3/2017 1-12/2016 1-9/2016 1-6/2016 1-3/2016
EUR 1 = SEK          
Tuloslaskelma (keskikurssi) 9,5063 9,4698 9,3739 9,3023 9,3280
Tase (raportointikauden päätöspäivänä) 9,5322 9,5525 9,6210 9,4242 9,2253
DKK 1 = SEK          
Tuloslaskelma (keskikurssi) 1,2785 1,2718 1,2586 1,2486 1,2501
Tase (raportointikauden päätöspäivänä) 1,2816 1,2849 1,2912 1,2668 1,2381
NOK 1 = SEK          
Tuloslaskelma (keskikurssi) 1,0575 1,0192 0,9998 0,9875 0,9790
Tase (raportointikauden päätöspäivänä) 1,0397 1,0513 1,0706 1,0133 0,9799

LIIKETOIMINTA-ALUEET

Vahinkovakuutus

Vahinkovakuutussegmentin tammi - maaliskuun 2017 tulos ennen veroja oli 202 miljoonaa euroa (216). Markkina-arvojen muutokset huomioiva verojen jälkeinen laaja tulos kohosi 268 miljoonaan euroon (114). Yhdistetty kulusuhde oli 87,4 prosenttia (83,0), ja riskisuhde 65,4 prosenttia (60,7). Yhdistetty kulusuhde olisi vertailuajankohtana ollut 89,8 prosenttia, jos ei huomioida kertaluonteista vastuuvelan purkua.

Aiempina tilikausina sattuneisiin vahinkoihin varattua korvausvastuuta purettiin nettona 17 miljoonalla eurolla (88) tammi - maaliskuussa 2017. Vastuuvelan diskonttaamiseen käytettyä korkoa alennettiin tammi - maaliskuussa 2017 Suomessa 0,3 prosenttiyksikköä 1,2 prosenttiin. Tämä kasvatti yhdistettyä kulusuhdetta 6,7 prosenttiyksikköä. Tämän vaikutus kuitenkin kumoutui pääosin sillä, että vastuuvelkaa purettiin muualla vertailuajankohtaa enemmän.

Vakuutustekninen tulos aleni 140 miljoonaan euroon (184). Vakuutusliikkeen tuotto (vakuutusteknisen tuloksen suhde omalla vastuulla oleviin vakuutusmaksutuottoihin) oli 13,2 prosenttia (17,5).

Annuiteettien diskonttaamiseen Suomessa käytetyn koron lasku alensi sekä Suomen maakohtaista tulosta että kaikkien liiketoiminta-alueiden tulosta Baltiaa lukuun ottamatta. Yhdistetty kulusuhde nousi Suomessa tämän seurauksena 30 prosenttiyksikköä. Ruotsin liikennevakuutukseen liittyvä vastuuvelan purku paransi vertailuajankohtana sekä Ruotsin maakohtaista tulosta että Henkilöasiakkaiden ja Yritysasiakkaiden tulosta. Norjassa yhdistettyä kulusuhdetta paransivat vastuuvelan purut, joita tehtiin vuodentakaista enemmän. Suurvahingoista maksettiin korvauskuluja tammi - maaliskuussa 2017 kaikkiaan 10 miljoonaa euroa odotettua enemmän.

Ruotsissa annuiteettien diskonttaamiseen käytetty korko säilyi edelleen vuoden 2016 lopun tasolla.

Bruttovakuutusmaksutulo kasvoi 1 643 miljoonaan euroon (1 616) tammi - maaliskuussa 2017. Valuuttakurssimuutokset huomioon ottaen maksutulo kasvoi 0,2 prosenttia. Maksutulo kasvoi Henkilöasiakkaat- ja Baltia-liiketoiminnoissa, mutta laski Yritys- ja Suurasiakastoiminnoissa.

Toimintakulusuhde parani 22,0 prosenttiin (22,3) ja liikekulusuhde 16,3 prosenttiin (16,9).

Ifin sijoitusomaisuuden arvo oli 31.3.2017 yhteensä 12,3 miljardia euroa (12,2). Tästä korkoinstrumentteihin oli sijoitettuna 82 prosenttia (79), rahamarkkinainstrumentteihin 5 prosenttia (8) ja osakkeisiin 13 prosenttia (13). Sijoitustoiminnan nettotuotot olivat 52 miljoonaa euroa (36). Sijoitusten tuotto käyvin arvoin oli 1,5 prosenttia (-0,2) tammi - maaliskuussa 2017. Korkosijoitusten duraatio oli 1,5 vuotta (1,4) ja keskimääräinen maturiteetti 3,0 vuotta (2,8). Korkosalkun keskimääräinen tuotto eräpäivään instrumenttien hankintahinnoilla ilman valuuttariskin suojauskustannuksia laskettuna (running yield) oli maaliskuun 2017 lopussa 1,7 prosenttia (1,8).

Vastuuvelka säilyi vakaana ja oli maksutuloon suhteutettuna 165 prosenttia (165) ja maksettuihin korvauksiin suhteutettuna 234 prosenttia (238). Ifin vakavaraisuutta käsitellään yksityiskohtaisemmin vakavaraisuusosiossa.

Osakkuusyhtiö Nordea Bank AB

Sampo Oyj omisti maaliskuun 2017 lopussa 860 440 497 Nordean osaketta, joka vastaa 21,2 prosentin omistusosuutta. Osakkeista maksettu keskihinta oli 6,46 euroa ja kirja-arvo konsernitaseessa oli 8,40 euroa osakkeelta. Nordean päätöskurssi 31.3.2017 oli 10,73 euroa.

Nordean tuotot ovat kasvaneet, ja vuoden ensimmäisellä neljänneksellä niitä kertyi paikallisissa valuutoissa laskettuna 6 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavalla neljänneksellä. Suotuisaa kehitystä siivittivät etenkin palkkiotuotot. Nettomääräiset palkkiotuotot kasvoivat edellisvuodesta 12 prosenttia sekä paikallisissa valuutoissa että euroissa laskettuna.

Liikevoitto nousi 8 prosenttia paikallisissa valuutoissa (10 prosenttia euroissa laskettuna) kertaluonteiset erät pois lukien.

Rahoituskate pysyi paikallisissa valuutoissa laskettuna edellisvuoden tasolla ja kasvoi 2 prosenttia euroissa laskettuna. Keskimääräiset luotonannon volyymit pysyivät samalla tasolla kuin edellisvuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Talletusvolyymit sen sijaan kasvoivat prosentin.

Nettotulos käypään arvoon arvostettavista eristä kasvoi 17 prosenttia paikallisissa valuutoissa laskettuna (13 prosenttia euroissa).

Kulut kasvoivat paikallisissa valuutoissa laskettuna 5 prosenttia (6 prosenttia euroissa laskettuna) edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä lähinnä konsernin kehitys- ja muutoshankkeisiin sekä complianceen ja riskienhallintaan tehtyjen investointien vuoksi. Kuluja kertyi kaikkiaan 1 246 miljoonaa euroa. Henkilöstökulut kasvoivat 7 prosenttia paikallisissa valuutoissa laskettuna ilman kertaluonteisia eriä.

Luottojen laatu pysyi vakaana. Nettomääräiset luottotappiot kasvoivat 113 miljoonaan euroon. Niiden osuus luotonannosta oli 0,14 prosenttia (0,13 prosenttia vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä).

Tulos kasvoi 6 prosenttia paikallisissa valuutoissa laskettuna (8 prosenttia euroissa laskettuna) ja oli 844 miljoonaa euroa. Valuuttakurssimuutokset kasvattivat tuottoja ja kuluja sekä luotto- ja talletusvolyymejä noin prosenttiyksikön, kun lukuja verrataan vuoden 2016 ensimmäisen neljänneksen lukuihin.

Pääomaa kertyi edelleen vahvasti ja Nordean ydinvakavaraisuussuhde koheni 18,8 prosenttiin edellisneljänneksen 18,4 prosentista. Riskipainotetut erät kasvoivat 0,4 miljardia euroa. Syynä kasvuun oli lähinnä standardimenetelmällä raportoitujen erien kasvu ja muutokset yrityksille ja yhteisöille annettujen luottojen laadussa. Kasvua kompensoi osittain markkinariskin pieneneminen.

Lisätietoja Nordea Bank AB:sta ja yhtiön tammi - maaliskuun 2017 tuloksesta on saatavilla yhtiön internetsivustolta osoitteessa www.nordea.com.

Henkivakuutus

Henkivakuutustoiminnan tulos ennen veroja tammi - maaliskuulta 2017 oli 54 miljoonaa euroa (53). Markkina-arvojen muutokset huomioiva laaja tulos verojen jälkeen nousi 85 miljoonaan euroon (-14). Oman pääoman tuotto oli 24,3 prosenttia (-4,4).

Sijoitusomaisuuden nettotuotot olivat ilman sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyviä tuottoja 97 miljoonaa euroa (78). Sijoitussidonnaisten vakuutusten tuotot olivat 213 miljoonaa euroa (-143). Käyvän arvon rahasto kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 636 miljoonaan euroon (596).

Mandatum Life -konsernin vastuuvelka kokonaisuudessaan kasvoi 11,4 miljardiin euroon (11,3). Sijoitussidonnainen vastuuvelka kasvoi ennätykselliseen 6,6 miljardiin euroon (6,4) ensimmäisen vuosineljänneksen 2017 lopulle tultaessa ja sijoitussidonnaista vastuuvelkaa oli 58 prosenttia (57) koko vastuuvelasta. Laskuperustekorkoisen vastuuvelan määrä oli ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa 4,8 miljardia euroa (4,8). Vakuutuskannat, joiden laskuperustekorot ovat korkeita (4,5 ja 3,5 prosenttia), pienenivät 54 miljoonaa euroa 2,8 miljardiin euroon tammi - maaliskuussa 2017.

Kokonaisuudessaan Mandatum Life on vahvistanut alhaisen korkotason vuoksi vastuuvelkaansa 284 miljoonalla eurolla (273). Lukuun ei sisälly eriytettyyn kantaan liittyviä eriä. Vuoden 2017 ja 2018 diskonttokorko on 0,25 prosenttia ja vuodelle 2019 puolestaan 1,25 prosenttia. Eriytetyn ryhmäeläkevakuutuskannan laskuperustekorko on 0,50 prosenttia.

Maaliskuun 2017 lopussa Mandatum Life -konsernin sijoitusomaisuus oli markkina-arvoin 6,6 miljardia euroa (6,6), kun jätetään huomioimatta sijoitussidonnaisen vastuuvelan katteena olevat 6,6 miljardin euron (6,5) suuruiset varat.

Mandatum Lifen alkuperäisen laskuperustekorkoisen vastuuvelan katteena oleva sijoitusomaisuus oli 31.3.2017 markkina-arvoin 5,4 miljardia euroa (5,4). Tästä 48 prosenttia (41) oli sijoitettu korkoinstrumentteihin, 6 prosenttia (14) rahamarkkinoille, 31 prosenttia (30) osakkeisiin ja 15 prosenttia (15) muihin instrumentteihin. Sijoitusomaisuuden tuotto käyvin arvoin tammi - maaliskuussa 2017 oli 2,6 prosenttia (-0,1). Maaliskuun 2017 lopussa korkosijoitusten duraatio oli 2,5 vuotta (1,9) ja keskimääräinen maturiteetti 2,8 vuotta (2,3). Korkosalkun keskimääräinen tuotto eräpäivään instrumenttien hankintahinnoilla ilman valuuttariskin suojauskustannusta laskettuna (running yield) oli 3,3 prosenttia (3,5).

Eriytetyn kannan katteena olevien sijoitusten arvo oli 1,2 miljardia euroa (1,2), josta 76 prosenttia (75) oli sijoitettu korkoinstrumentteihin, 8 prosenttia (10) rahamarkkinoille, 9 prosenttia (8) osakkeisiin ja 7 prosenttia (7) muihin instrumentteihin. Eriytetyn kannan sijoitusomaisuuden tuotto käyvin arvoin tammi - maaliskuussa 2017 oli 0,9 prosenttia (0,7). Maaliskuun 2017 lopussa korkosijoitusten duraatio oli 2,7 vuotta (2,4) ja keskimääräinen maturiteetti 3,6 vuotta (3,5). Korkosalkun keskimääräinen tuotto eräpäivään instrumenttien hankintahinnoilla ilman valuuttariskin suojauskustannusta laskettuna (running yield) oli 2,0 prosenttia (1,9).

Mandatum Lifen vakavaraisuusasemaa on kuvattu vakavaraisuusosiossa.

Kustannusliikkeen tulos oli kaikkien aikojen paras ensimmäisellä vuosineljänneksellä, 8 miljoonaa euroa (3). Riskiliikkeen tulos oli 8 miljoonaa euroa (5).

Mandatum Life -konsernin omalla vastuulla oleva maksutulo vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä oli 229 miljoonaa euroa (244).

Omistusyhteisö

Omistusyhteisösegmentin tulos ennen veroja tammi - maaliskuussa 2017 oli 174 miljoonaa (148), josta 171 miljoonaa euroa (159) tuli Nordean tammi - maaliskuun 2017 tuloksesta Sammolle kirjattavasta osuudesta. Segmentin tulos ennen veroja ilman Nordean tulososuutta oli 3 miljoonaa euroa (-12).

Sampo Oyj:n Nordea-omistus on kirjattu taseeseen 7,2 miljardiin euroon. Omistusosuuden markkina-arvo 31.3.2017 oli 9,2 miljardia euroa eli 10,73 euroa osakkeelta.

Sampo Oyj:n omistuksessa on 41 997 070 Topdanmarkin osaketta, mikä on 46,7 prosenttia Topdanmarkin osakekannasta ja 49,3 prosenttia kaikista äänistä. Omistuksen markkina-arvo oli 31.3.2017 noin 998 miljoonaa euroa ja kirja-arvo konsernin taseessa 616 miljoonaa euroa.

Lisäksi Sampo Oyj:n taseeseen sisältyi 2,4 miljardin euron (2,4) arvosta tytäryhtiöiden osakkeita.

MUUT TAPAHTUMAT

Yhtiökokous

Sampo Oyj:n 27.4.2017 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti jakaa vuodelta 2016 osinkoa 2,30 euroa osakkeelta. Osinko maksettiin 9.5.2017. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2016 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden.

Yhtiön hallitukseen valittiin kahdeksan jäsentä. Hallitukseen valittiin uudelleen Christian Clausen, Jannica Fagerholm, Adine Grate Axén, Veli-Matti Mattila, Risto Murto, Eira Palin-Lehtinen, Per Arthur Sørlie ja Björn Wahlroos. Hallituksen toimikausi kestää seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.

Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajakseen Björn Wahlroosin ja varapuheenjohtajakseen Eira Palin-Lehtisen. Nimitys- ja palkkiovaliokuntaan valittiin jäseniksi Veli-Matti Mattila, Risto Murto, Eira Palin-Lehtinen ja Björn Wahlroos (puheenjohtaja) sekä tarkastusvaliokuntaan Jannica Fagerholm (puheenjohtaja), Christian Clausen, Adine Grate Axén ja Per Arthur Sørlie.

Kaikkien hallituksen jäsenten on arvioitu olevan riippumattomia yhtiöstä ja yhtiön suurimmista osakkeenomistajista Arvopaperimarkkinayhdistyksen vuonna 2015 antaman hallinnointikoodin mukaisesti. Hallituksen jäsenten ansioluettelot ovat saatavilla osoitteessa www.sampo.com/hallitus.

Yhtiökokous päätti maksaa hallituksen jäsenille palkkioita vuonna 2018 pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 175 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle 115 000 euroa, tarkastusvaliokunnan jäsenille 96 000 euroa ja muille hallituksen jäsenelle 90 000 euroa vuodessa. Hallituksen jäsenen edellytetään hankkivan yhtiökokouksen päätöksen perusteella Sammon A-sarjan osakkeita markkinoilta julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan 50 prosentilla hallituksen jäsenen vuosipalkkiosta, josta on ensin vähennetty verot ja vastaavat maksut.

Tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, jolle päätettiin maksaa palkkio yhtiön hyväksymän laskun mukaan. KHT Kristina Sandin toimii päävastuullisena tilintarkastajana.

Yhtiökokous päätti osakkeenomistajan ja hallituksen esityksen mukaisesti, että yhteistilillä olevat osakkeet ja niihin perustuvat oikeudet menetetään. Päätös ei koske yhteistilillä olevia osakkeita, joiden siirtämistä arvo-osuusjärjestelmään on pätevästi vaadittu viimeistään 27.4.2017 klo 14 mennessä ja joita koskeva jälkivaihtovaatimus tulee täydelliseksi viimeistään 31.10.2017. Tämän menettämisseuraamuksen perusteella yhtiön hallitus mitätöi yhtiön haltuun tulevat omat osakkeet. Noin 98,9 prosenttia yhtiökokouksessa annetuista äänistä kannatti esitystä yhteistilin osakkeiden ja niihin liittyvien osakeoikeuksien menettämisestä.

Yhtiökokouksessa oli sen alkaessa edustettuna 3 105 osakkeenomistajaa edustaen yhteensä 373 911 948 osaketta ja 378 711 948 ääntä.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on osakkeenomistajien nähtävillä viimeistään 11.5.2017 osoitteessa www.sampo.com/yhtiokokous ja Sammon pääkonttorissa osoitteessa Fabianinkatu 27, Helsinki.

Osakkeet ja osakepääoma

Yhtiökokous myönsi 27.4.2017 hallitukselle valtuudet hankkia Sammon omia A-sarjan osakkeita enintään 50 000 000 kappaletta. Valtuutuksen nojalla osakkeet hankitaan niiden hankintahetken markkinahintaan julkisessa kaupankäynnissä. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä. Sampo Oyj ei ostanut omia osakkeitaan vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä. Sampo Oyj:llä ja sen tytäryhtiöillä ei ollut maaliskuun 2017 lopussa hallussaan Sammon A-osakkeita.

Sammon yhtiökokous päätti 27.4.2017, että yhteistilillä olevat osakkeet ja niihin perustuvat oikeudet menetetään (lisätiedot yhtiökokousosiossa). Sammon yhteistilillä oli 28.4.2017 yhteensä 5 951 580 osaketta.

Sisäiset osingot

Sampo Oyj sai tytäryhtiöltään Mandatum Lifeltä 125 miljoonan euron osingon 22.3.2017. If Vahinkovakuutus maksaa osinkoa yleensä vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Nordea Bank AB:n yhtiökokous päätti 16.3.2017 jakaa osinkoa 0,65 euroa osakkeelta. Sampo saa osinkoa omistuksensa mukaisesti 559 miljoonaa euroa. Osinko maksettiin 27.3.2017.

Vakavaraisuus

Vakuutusalakonsernit If Vahinkovakuutus ja Mandatum Life ovat noudattaneet vakavaraisuuslaskelmissaan 1.1.2016 alkaen Solvenssi II -säännöstöä. Molemmat alakonsernit käyttävät standardikaavaa vakavaraisuuden ja hyväksyttävän oman varallisuuden laskennassa.

Solvenssi II:n standardikaavan mukainen If-konsernin pääomavaade oli maaliskuun 2017 lopussa 1 980 miljoonaa euroa (1 942) ja oma varallisuus oli 4 253 miljoonaa euroa (3 822). Vakavaraisuusaste oli 215 prosenttia (197).

Mandatum Lifen vakavaraisuussuhde vahvistui korkojen nousun ja sijoitusten hyvän kehityksen seurauksena 181 prosenttiin (160), kun sovelletaan siirtymäsäännöksiä. Mandatum Lifen Solvenssi II:n mukainen vakavaraisuussuhde on nyt vahvempi kuin koskaan. Arvioitu oma varallisuus oli 2 107 miljoonaa euroa (1 893) ja ylitti siten 1 163 miljoonan euron (1 182) suuruisen vakavaraisuuspääomavaateen 944 miljoonalla eurolla. Ilman siirtymäsäännöksiä oma varallisuus olisi ollut 1 663 miljoonaa euroa ja vakavaraisuusvaade 1 393 miljoonaa euroa, ja tämän seurauksena vakavaraisuussuhde olisi ollut 119 prosenttia.

Konsernin vakavaraisuussuhde (ryhmittymän omat varat suhteessa minimivaatimukseen) oli Solvenssi II -säännöksiä vakuutustytäryhtiöihin sovellettaessa maaliskuun 2017 lopussa 159 prosenttia (154).

Myös konsernin vakavaraisuuslaskelmiin sovelletaan Solvenssi II -säännöksiä. Lisätietoja on saatavilla vuoden 2016 vuosikertomuksen riskienhallintaosiossa. Kahdella eri laskentakaavalla määritellyt vakavaraisuusvaatimukset eroavat hyvin vähän toisistaan.

Lisätietoja Sampo-konsernin vakavaraisuuslaskennasta on saatavilla vuoden 2016 vuosikertomuksen riskienhallintaliitteestä.

Velkarahoitus

Sampo Oyj:llä oli 31.3.2017 velkarahoitusta 2 932 miljoonaa euroa (3 548) ja korkoa kerryttäviä omaisuuseriä 2 112 miljoonaa euroa (2 104). Korkoa kerryttäviin omaisuuseriin sisältyvät pankkitilit, korkoinstrumentit ja 640 miljoonan euron (637) arvosta tytäryhtiöiden ja osakkuusyhtiöiden liikkeelle laskemia pääomalainoja. Käteisiin verrattavat varat pois lukien oli korkosijoitusten tuotto yli 5 prosenttia.

Sampo Oyj:n nettovelka oli tammi - maaliskuun 2017 lopussa 820 miljoonaa euroa (1 443). Nettovelkalaskelmaan sisältyvät vain korkoa kerryttävät varat ja velat. Sampo Oyj:n bruttovelka oli 36 prosenttia (47) yhtiön omasta pääomasta ja velkaisuusaste oli 26 prosenttia (32).

Sampo Oyj maksoi eräpäivänään 27.2.2017 pois 500 miljoonan euron suuruisen senioriehtoisen lainan.

Sampo Oyj:n taseessa 31.3.2017 olleet rahoitusvelat koostuivat 2 399 miljoonan euron (2 877) suuruisista senioriehtoisista joukkovelkakirjalainoista ja 534 miljoonan euron (671) arvoisista liikkeeseen lasketuista yritystodistuksista. Sampo Oyj:n velan keskikorko oli koronvaihtosopimusten jälkeen maaliskuun 2017 lopussa 0,96 prosenttia (1,38).

Lisätietoja Sampo-konsernin liikkeeseen laskemista lainoista on saatavilla osoitteessa www.sampo.com/velkarahoitus.

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

Näkymät vuodelle 2017

Sampo-konsernin liiketoiminta-alueiden odotetaan raportoivan hyvän toiminnallisen tuloksen vuonna 2017.

Markkina-arvoiset tulokset ovat kuitenkin varsinkin henkivakuutustoiminnassa vahvasti sidoksissa pääomamarkkinoiden kehitykseen. Matala korkotaso luo lisäksi haastavan ympäristön erääntyvien korkosijoitusten uudelleen sijoittamiseen.

Vahinkovakuutustoiminnan odotetaan vuonna 2017 saavuttavan 87 - 90 prosentin suuruisen yhdistetyn kulusuhteen.

Nordean vaikutuksen konsernin tulokseen odotetaan olevan huomattava.

Konsernin suurimmat riskit ja epävarmuustekijät lyhyellä aikavälillä

Sampo-konserni altistuu päivittäisessä liiketoiminnassaan lukuisille riskeille ja epävarmuustekijöille ensisijaisesti erillisinä johdettujen keskeisten liiketoimintayksiköidensä välityksellä. Emoyhtiö Sampo Oyj:n oma altistuminen riskeille on vähäistä.

Sampo-konsernin kannattavuuteen ja sen vaihteluihin vaikuttavat eniten markkina-, luotto- ja vakuutusriskit sekä operatiiviset riskit, joita keskeiset liiketoimintayksiköt kvantifioivat itsenäisesti. Konsernitasolla riskien lähteet ovat samoja, mutta hajautusvaikutusten takia ne eivät ole suoraan yhteenlaskettavissa.

Ennalta arvaamattomat, merkittävät tapahtumat voivat vaikuttaa Sampo-konsernin kannattavuuteen välittömästi. Epävarmuustekijöiden identifiointi on helpompaa kuin epävarmuustekijöiden todennäköisyyksien, ajoituksen ja mahdollisten taloudellisten vaikutusten laajuuden arviointi. Tällä hetkellä on olemassa lukuisia yleisesti tunnistettuja makrotaloudellisia ja poliittisia tekijöitä sekä muita epävarmuuden lähteitä, jotka voivat vaikuttaa finanssialaan monella tavoin negatiivisesti.

Muita epävarmuuden lähteitä ovat toimintaympäristön ennalta arvaamattomat rakenteelliset muutokset sekä jo tunnistetut trendit ja mahdolliset laajakantoiset tapahtumat. Näillä ulkoisilla tekijöillä voi olla vaikutuksia liiketoiminnan harjoittamiseen myös pitkällä aikavälillä.

SAMPO OYJ
Hallitus

Lisätiedot:

Talousjohtaja Peter Johansson, puh. 010 516 0010
Sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja Jarmo Salonen, puh. 010 516 0030
Viestintäpäällikkö Maria Silander, puh. 010 516 0031

Puhelinkonferenssi

Analyytikoille ja sijoittajille järjestetään englanninkielinen puhelinkonferenssi klo 16.00. Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla numeroon (09) 7479 0361, +46 (0)8 5033 6574, +44 (0)330 336 9105 tai +1 719 325 4746. Puhelinkonferenssin tunnus: 7569563.

Puhelinkonferenssia voi seurata samanaikaisesti osoitteessa www.sampo.com/tulos. Puhelinkonferenssin tallenne on kuunneltavissa myöhemmin samassa osoitteessa.

Tämän lisäksi tulostiedotetta täydentävä englanninkielinen esitysaineisto on nähtävissä osoitteessa www.sampo.com/tulos.

Sampo julkaisee vuoden 2017 tammi - kesäkuun puolivuosikatsauksensa 9.8.2017.

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Lontoon pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
Finanssivalvonta
www.sampo.com

Sivun alkuun