Käytössäsi on vanha selainversio

Huomioithan, että sivusto ei välttämättä toimi oikein vanhentuneella selaimella. Suosittelemme selaimen päivittämistä tai toisen selaimen käyttämistä.

Sampo-konsernin vakuutusliiketoiminnat erittäin vahvassa vedossa

Sampo-konsernin vahinko- ja henkivakuutusliiketoiminnat tekivät vuoden 2017 kolmannella vuosineljänneksellä jälleen erinomaisen tuloksen ja kompensoivat hyvin Nordean tulosnotkahduksen.

- Sammon kolmas vuosineljännes oli erittäin vahva. Tulos ennen veroja oli 475 miljoonaa euroa ja osakekohtainen tulos oli 0,74 euroa ilman Topdanmarkiin liittyvää poikkeuserää, sanoo konsernijohtaja Kari Stadigh.

Ifin tammi-syyskuun 2017 yhdistetty kulusuhde ylsi uuteen ennätykseen vuoden yhdeksältä ensimmäiseltä kuukaudelta, kun siihen positiivisesti vaikuttaneet kertaluonteiset erät jätetään huomioimatta. Yhdistetty kulusuhde oli 85,9 prosenttia.

- Ifin hyvä vakuutustekninen kannattavuus jatkuu ja koko vuoden yhdistettyä kulusuhdetta koskeva ohjeistus laskettiin nyt kaikkien aikojen alhaisimmaksi eli 85-87 prosenttiin, Stadigh toteaa.

Keskeiset tammi-syyskuun 2017 tunnusluvut

  • Sampo-konsernin tammi-syyskuun 2017 tulos ennen veroja oli 1 340 miljoonaa euroa, osakekohtainen tulos 2,09 euroa ja oman pääoman tuotto 13,8 prosenttia, kun ei huomioida Topdanmarkin kirjanpitokäsittelyn muutoksen tuomaa 706 miljoonan euron suuruista kertaluonteista erää.
  • Kertaluonteinen erä huomioituna konsernin tulos ennen veroja oli 2 046 miljoonaa euroa (1 343), osakekohtainen tulos 3,35 euroa (2,11) ja oman pääoman tuotto oli 21,4 prosenttia (14,1).  
  • Markkina-arvojen muutokset huomioiva konsernin laaja tulos nousi kertaerä huomioiden 1 972 miljoonaan euroon (1 212).
  • Konsernin osakekohtainen substanssi oli syyskuun 2017 lopussa 26,84 euroa (24,86).
  • Ifin tulos ennen veroja oli 603 miljoonaa euroa (624).
  • Sammon osuus tytäryhtiö Topdanmarkin tuloksesta oli 90 miljoonaa euroa (35).
  • Osakkuusyhtiö Nordean nettotuloksesta kirjattiin Sammolle 491 miljoonaa euroa (546).
  • Mandatum Lifen tulos ennen veroja nousi 180 miljoonaan euroon (157).

Näkymät loppuvuodelle 2017

Sampo-konsernin liiketoiminta-alueiden odotetaan raportoivan hyvän toiminnallisen tuloksen vuonna 2017.

Markkina-arvoiset tulokset ovat kuitenkin varsinkin henkivakuutustoiminnassa vahvasti sidoksissa pääomamarkkinoiden kehitykseen. Matala korkotaso luo lisäksi haastavan ympäristön erääntyvien korkosijoitusten uudelleen sijoittamiseen.

Ifin koko vuoden 2017 yhdistetyksi kulusuhteeksi arvioidaan 85-87 prosenttia.

Topdanmark julkaisee oman tulosennusteensa vuosineljänneksittäin.

Nordean vaikutuksen konsernin tulokseen odotetaan olevan huomattava.

Tammi-syyskuun 2017 osavuosiraportti ja sitä täydentävä englanninkielinen esitysaineisto ovat kokonaisuudessaan saatavilla osoitteessa www.sampo.com/tulos.

Englanninkielinen puhelinkonferenssi järjestetään klo 16.00. Puhelinkonferenssiin voi osallistua internetissä osoitteessa www.sampo.com/tulos tai soittamalla numeroon (09) 7479 0361, +1 719 325 2213, +44 (0)330 336 9105 tai +46 (0)8 5033 6574. Puhelinkonferenssin koodi on 5573363.

Lisätiedot:

Viestintäpäällikkö Maria Silander, puh. 010 516 0031

Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.sampo.com

Sivun alkuun