Toimintaperiaatteet
Sammon arvot
Sampo-konsernia yhdistävät arvot ovat eettisyys, lojaalisuus, avoimuus ja yrittäjyys. Sampo pyrkii noudattamaan näitä arvoja kaikessa toiminnassaan ja kaikkien sidosryhmiensä kanssa. Sammon sidosryhmiä ovat osakkeenomistajat, asiakkaat, työntekijät, tiedotusvälineet, viranomaiset ja muut yhteistyötahot.
Nämä toimintaperiaatteet koskevat kaikkia Sampo-konserniin kuuluvia yhtiöitä (jäljempänä Sampo).
Lainsäädännön noudattaminen
Sampo noudattaa kaikessa toiminnassaan asianomaisen maan lainsäädäntöä sekä viranomaisten ohjeita ja määräyksiä. Sammon compliance policy -ohjeella pyritään varmistamaan, että yhtiöiden hallinto on luotettavaa ja että menettelytavat ovat yhteneväiset koko konsernissa ottaen kuitenkin huomioon eri liiketoiminnoista johtuvat erot. Lisäksi ohjeella pyritään siihen, että koko organisaatio tuntee konsernin linjaukset, tavoitteet ja ohjeet ja että konsernin henkilökunta on asiantuntevaa ja luotettavaa.
Sampoa johdetaan terveiden ja varovaisten liikeperiaatteiden mukaisesti. Sampo pyrkii ennakoimaan yhteiskunnassa ja pääomamarkkinoilla tapahtuvat muutokset ja sopeuttamaan toimintansa niihin.
Liiketoiminnan periaatteet
Sammon työntekijöiden ja Sammolta toimeksiannon saaneiden edellytetään toimivan yhtiön edun mukaisesti. Näiden henkilöiden tulee välttää tilanteita, joissa heidän etunsa voisi olla ristiriidassa Sammon edun kanssa.
Työhön liittyvissä suhteissa vain tavanomaisten lahjojen ja muiden etuuksien antaminen ja vastaanottaminen on sallittu. Lahjan tai muun etuuden vastaanottaminen ei saa johtaa minkäänlaiseen riippuvuussuhteeseen lahjan antajaan. Kunkin maan lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö määrittävät, mikä on tavanomainen lahja tai etu. Lahjusten antaminen tai vastaanottaminen on vastoin Sammon toimintaperiaatteita.
Sammon palveluksessa oleva ei saa käyttää asemaansa Sammossa oman edun tavoitteluun. Työssä saatua luottamuksellista tietoa ei saa paljastaa ulkopuolisille eikä käyttää omaksi hyväksi tai perheenjäsenten tai tuttavien hyväksi. Sammon sisäpiiriläisten on noudatettava Sammon sisäpiiriohjetta.
Markkinoinnin ja viestinnän tavoitteena ovat avoimuus ja selkeys. Pörssiyhtiönä Sampo Oyj:llä on arvopaperimarkkinalain ja Pörssin sääntöjen mukainen velvollisuus julkistaa ja toimittaa NASDAQ OMX Helsingille tiedoksi ilman aiheetonta viivytystä kaikki sellaiset päätöksensä sekä yhtiötä ja sen toimintaa koskevat seikat, jotka ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan sen osakkeen arvoon.
Henkilöstö
Sampo pyrkii luomaan tasapuolisen, hyvän ja avoimen työilmapiirin. Jokaista työntekijää kohdellaan oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti tämän sukupuolesta, rodusta, uskonnosta, kansallisuudesta, iästä tai fyysisistä ominaisuuksista riippumatta.
Sammon palveluksessa olevan on pyrittävä hoitamaan työnsä tehokkaasti ja tuloksellisesti. Tämä edellyttää työntekijöiltä aloitteellisuutta, rehellisyyttä, huolellisuutta ja palvelualttiutta.
Sammon palveluksessa olevan tulee saada esimieheltään lupa liikkeen tai ammatin harjoittamiseen sekä sivutoimen ottamiseen. Sivutoimi tai muu taloudellinen toiminta ei saa häiritä päätoimen hoitamista eikä aiheuttaa Sammon ja kyseisen henkilön välille eturistiriitaa.
Asiakassuhteet
Sammon asiakassuhteita tulee hoitaa rehellisesti, oikeudenmukaisesti, lojaalisti, luottamuksellisesti ja palvelualttiisti.
Sampo toimii kuluttajansuojalainsäädännön mukaisesti. Sammon palveluksessa olevan tai Sammolta toimeksiannon saaneen on varmistettava, että asiakas on ymmärtänyt tekemänsä sitoumuksen merkityksen. Sampo vastaa viivytyksettä asiakkaittensa antamaan palautteeseen.
Sampo ei solmi liikesuhteita asiakkaisiin, jotka toimivat lain tai hyvän liiketavan vastaisesti.
Osakkeenomistajat
Pörssiyhtiönä Sampo Oyj toimii osakkeenomistajiensa etujen mukaisesti. Sampo Oyj noudattaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia sekä NASDAQ OMX Helsingin sääntöjä ja arvopaperimarkkinalainsäädäntöä.
Yhteistyökumppanit
Sampo ei solmi liikesuhteita tahoihin, jotka toimivat tai ovat toimineet lain tai hyvän liiketavan vastaisesti.
Kestävän kehityksen politiikka
Sampo-konsernin kesäkuussa 2001 hyväksytty kestävän kehityksen politiikka on päivitetty kesäkuussa 2006.
Palvelujaan tarjoamalla Sampo pyrkii osaltaan edistämään yhteiskunnallista hyvinvointia ja turvallisuutta. Sampo tiedostaa yhteiskuntavastuunsa ja sitoutuu toimintaansa kehittäessään edistämään taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden periaatteita.
