Henkivakuutustoiminta

Henkivakuutustoiminnan tärkeimmät tunnusluvut

Henkivakuutuksen liiketoimintaa kannattaa tarkastella tiettyjen avainlukujen ja tulosmittareiden avulla. Luvut liittyvät yhtiön tuloslaskelmaan, taseeseen, toiminnan riskimittareihin tai näiden yhdistelmiin. Tärkeimmät avainluvut on koottu oheiseen taulukkoon ja selitetty tarkemmin alla.

Kysymys

Avainluvut

Mikä on liiketoiminnan koko ja tulos?

  • Vakuutusmaksutulo
  • Tulos ennen veroja
  • Liikekustannussuhde
  • Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä

 

Kuinka paljon pääomaa yritys tarvitsee suhteessa otettuihin riskeihin nähden?

  • Taloudellinen pääoma

Paljonko yhtiöllä on pääomaa verrattuna viranomaisten vaatimaan vähimmäismäärään?

  • Vakavaraisuuspääoma
  • Vakavaraisuuspääoma vastuuvelasta, %

 

Millainen on yhtiön tuotto suhteessa siihen sijoitettuun pääomaan?

  • Oman pääoman tuotto (RoE)


Mikä on liiketoiminnan koko ja tulos?

Vakuutusmaksutulo

  • Lukuun sisältyvät asiakkaille tilivuoden aikana myydyistä vakuutus- ja sijoitussopimuksista saatu vakuutusmaksutulo kokonaisuudessaan ennen, kuin siitä on vähennetty jälleenvakuuttajille maksettava jälleenvakuutettujen vakuutusten osuus (jälleenvakuutuksella tarkoitetaan vakuutusriskin siirtämistä muille vakuuttajille).

Tulos ennen veroja

  • Tulos ennen veroja saadaan vähentämällä henkivakuutuksen tuotosta kaikki liiketoiminnan kulut. Luvun avulla voidaan arvioida, miten suuret yhtiön kulut ovat verrattuina sen tuloihin ja kuinka tuottavaa yhtiön toiminta on.

Liikekustannussuhde

  • Liikekustannussuhde mittaa henkivakuutuksen liiketoiminnan tehokkuutta. Liikekustannussuhteella tarkoitetaan liikekulujen ja korvausten selvittelykulujen suhdetta kuormitustuloon, joka on vakuutusyhtiön toiminnan kustannusten kattamiseen tarkoitettu laskennallinen erä. Laskentakaava

Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä

  • Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä lasketaan kuukausien lopun henkilökuntamääristä ja oikaistaan osa-aikaisesti palveluksessa olevien henkilöiden osalta (muutetaan kokopäivätoimisiksi työntekijöiksi).


Kuinka paljon pääomaa yritys tarvitsee suhteessa otettuihin riskeihin nähden?

Taloudellinen pääoma

  • Taloudellinen pääoma on Sammon sisäinen mittari, joka kertoo, miten paljon pääomaa tarvitaan eri riskien kattamiseksi. Taloudellinen pääoma määritetään riskilajeittain ja se muodostuu henkivakuutuksessa pääasiassa vakuutus- ja sijoitusmarkkinariskeistä. Taloudelliseen pääomaan vaikuttavat lisäksi operatiivinen riski ja liiketoimintariski. Taloudellinen pääoma kuvastaa paitsi erityyppisten riskien määrää, myös jossain määrin niiden keskinäistä hajautusvaikutusta (koska kaikki riskit eivät toteudu samanaikaisesti, kokonaisriskin määrä on pienempi kuin yksittäisten riskien summa).


Paljonko yhtiöllä on pääomaa verrattuna viranomaisten vaatimaan vähimmäismäärään?

Vakavaraisuuspääoma

  • Vakavaraisuuspääoman avulla mitataan vakuutusyhtiön kykyä suoriutua velvoitteistaan vakuutuksenottajille. Vakavaraisuuspääoma kertoo, paljonko ylimääräisiä varoja yhtiöllä on käytössään vakuutus- ja sijoitustoiminnan odottamattomien tappioiden kattamiseksi. Vakavaraisuuspääoman vähimmäismäärän säätävät valvontaviranomaiset. Laskentakaava

Vakavaraisuuspääoma vastuuvelasta, %

  • Vakavaraisuuspääoma voidaan ilmoittaa myös sen osuutena vastuuvelasta (vakuutussopimuksiin liittyvä velka eli odotettavissa oleviin korvauksiin tehty varaus). Laskentakaava


Millainen on yhtiön tuotto suhteessa siihen sijoitettuun pääomaan?


Oman pääoman tuotto (RoE)

  • Oman pääoman tuottosuhde kertoo, kuinka paljon tuottoa yhtiö kykenee tuottamaan omistajien siihen sijoittamille varoille (yksinkertaistettu laskentakaava: tulos verojen jälkeen/keskimääräinen oma pääoma vuoden aikana). Mitä enemmän velkoja yhtiöllä on suhteessa omaan pääomaan, sitä herkempi RoE on tuottotason muutoksille. Oman pääoman tuottoprosentin avulla voidaan vertailla saman toimialan yritysten kannattavuutta. Laskentakaava