Sampo Oyj:n yhtiökokouksen päätöksiä

|

Sampo Oyj:n tänään 21.4.2016 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti jakaa vuodelta 2015 osinkoa 2,15 euroa osakkeelta. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 25.4.2016. Osinko maksetaan 3.5.2016. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2015 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden.

Yhtiön hallitukseen valittiin kahdeksan jäsentä. Hallitukseen valittiin uudelleen Jannica Fagerholm, Adine Grate Axén, Veli-Matti Mattila, Risto Murto, Eira Palin-Lehtinen, Per Arthur Sørlie ja Björn Wahlroos. Hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Christian Clausen. Hallituksen entisistä jäsenistä Anne Brunila ei ollut käytettävissä uudelleen valintaan. Hallituksen toimikausi kestää seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.

Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajakseen Björn Wahlroosin ja varapuheenjohtajakseen Eira Palin-Lehtisen. Nimitys- ja palkkiovaliokuntaan valittiin jäseniksi Veli-Matti Mattila, Risto Murto, Eira Palin-Lehtinen ja Björn Wahlroos (puheenjohtaja) sekä tarkastusvaliokuntaan Jannica Fagerholm (puheenjohtaja), Christian Clausen, Adine Grate Axén ja Per Arthur Sørlie.

Valiokuntien kokoonpanot täyttävät Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin riippumattomuusvaatimukset. Hallituksen jäsenten ansioluettelot ovat saatavilla osoitteessa www.sampo.com/hallitus.

Yhtiökokous päätti maksaa hallituksen jäsenille palkkioita vuonna 2017 pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 160 000 euroa vuodessa, hallituksen varapuheenjohtajalle 100 000 euroa vuodessa ja kullekin hallituksen jäsenelle 80 000 euroa vuodessa. Hallituksen jäsenen edellytetään hankkivan yhtiökokouksen päätöksen perusteella Sammon A-sarjan osakkeita markkinoilta julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan 50 prosentilla hallituksen jäsenen vuosipalkkiosta, josta on ensin vähennetty verot ja vastaavat maksut.

Tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, jolle päätettiin maksaa palkkio yhtiön hyväksymän laskun mukaan. KHT Tomi Englund valittiin toimimaan päävastuullisena tilintarkastajana.

Yhtiökokous myönsi hallitukselle valtuudet hankkia Sammon omia A-sarjan osakkeita enintään 50 000 000 kappaletta. Omia osakkeita hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen). Hankittavien osakkeiden enimmäishinta on osakkeen korkein noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä.

Yhtiökokouksessa oli edustettuna 3 226 osakkeenomistajaa edustaen yhteensä 366 334 768 osaketta ja 371 134 768 ääntä.

Varsinaisen yhtiökokouksen hyväksymät hallituksen ja sen nimitys- ja palkkiovaliokunnan sekä tarkastusvaliokunnan ehdotukset on julkaistu pörssitiedotteissa 10.2.2016. Hallituksen ehdotukset ovat kokonaisuudessaan saatavilla osoitteessa www.sampo.com/yhtiokokous.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on osakkeenomistajien nähtävillä osoitteessa www.sampo.com/yhtiokokoussekä Sampo Oyj:n pääkonttorissa osoitteessa Fabianinkatu 27, Helsinki, viimeistään 4.5.2016.

SAMPO OYJ

Jarmo Salonen
Johtaja, sijoittajasuhteet ja konserniviestintä
puh. 010 516 0030

Maria Silander
viestintäpäällikkö
puh. 010 516 0031

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
Finanssivalvonta
www.sampo.com