Sampo-konsernilla hyvä vuosi, osinkoehdotus nousee kymmenennen kerran peräkkäin
Sampo-konsernin tulos ennen veroja oli vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä 451 miljoonaan euroa, kun se vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana oli 436 miljoonaa euroa. Koko vuoden 2018 tulos ennen veroja oli 2 094 miljoonaa euroa (2 482).
- Sampo-konsernin vakuutusliiketoiminnot ylsivät jälleen kerran erinomaiseen tulokseen ja asiakasmäärä kasvoi kaikilla markkinoilla toista vuotta peräkkäin. Sammon hallitus ehdottaa, että osinkoa korotetaan jo kymmenennen kerran peräkkäin, konsernijohtaja Kari Stadigh sanoo.
Ifin yhdistetty kulusuhde vuodelta 2018 oli 85,2 prosenttia. Vertailuvuonna kulusuhde oli 85,3 prosenttia.
Hallitus ehdottaa 9.4.2019 järjestettävälle yhtiökokoukselle osinkoa jaettavaksi 2,85 euroa osakkeelta. Vuodelta 2017 jaettiin osinkoa 2,60 euroa osakkeelta. Keväällä maksettavan osingon kokonaismäärä on 1 583 miljoonaa euroa (1 444).
Muut keskeiset tunnusluvut vuonna 2018
- Sampo-konsernin markkina-arvojen muutokset huomioiva konsernin laaja tulos oli 1 034 miljoonaa euroa (2 146). Vertailuvuoden tulos sisältää 706 miljoonan euron suuruisen positiivisen kertaerän liittyen Topdanmarkin kirjanpitokäsittelyn muutokseen.
- Vuoden 2018 osakekohtainen tulos oli 3,04 euroa (3,96). Markkina-arvoin laskettu osakekohtainen tulos oli 1,70 euroa (3,79).
- Konsernin oman pääoman tuotto oli 7,5 prosenttia (17,1).
- Osakekohtainen substanssi oli 20,60 euroa (25,37).
- If-segmentin tulos ennen veroja vahvistui 848 miljoonaan euroon (818).
- Topdanmark-segmentin tulos ennen veroja oli 199 miljoonaa (848). Vertailuvuoden tulos sisältää 706 miljoonan euron suuruisen positiivisen kertaerän kirjanpitokäsittelyn muutokseen liittyen.
- Sammon osuus Nordean nettotuloksesta oli 625 miljoonaa euroa (616).
- Mandatum-segmentin tulos ennen veroja oli 450 miljoonaa euroa (236). Tulos sisältää 197 miljoonan euron kertakorvauksen liittyen Danske Bankin kanssa solmittuun yhteistyösopimukseen.
Näkymät vuodelle 2019
Sampo-konsernin liiketoiminta-alueiden odotetaan raportoivan hyvän toiminnallisen tuloksen vuonna 2019.
Markkina-arvoiset tulokset ovat kuitenkin varsinkin henkivakuutustoiminnassa vahvasti sidoksissa pääomamarkkinoiden kehitykseen. Matala korkotaso luo lisäksi haastavan ympäristön erääntyvien korkosijoitusten uudelleen sijoittamiseen.
Ifin odotetaan vuonna 2019 saavuttavan 86-90 prosentin yhdistetyn kulusuhteen vuonna 2019.
Topdanmark julkaisee oman tulosennustemallinsa vuosineljänneksittäin.
Nordean vaikutuksen konsernin tulokseen odotetaan olevan huomattava.
Sampo-konsernin tilinpäätöstiedote ja tulostiedotetta täydentävä englanninkielinen esitysaineisto ovat kokonaisuudessaan saatavilla osoitteessa www.sampo.com/tulos.
Sampo järjestää median edustajille tänään klo 13.00 lehdistötilaisuuden Ravintola Palacessa osoitteessa Eteläranta 10 (10. krs.), Helsinki. Lehdistötilaisuudessa käytettävät kielet ovat englanti ja suomi.
Ilmoittautumiset lehdistötilaisuuteen ja haastattelupyynnöt sähköpostitse Mirko Hurmerinnalle, mirko.hurmerinta@sampo.fi
Lehdistötilaisuutta voi seurata samanaikaisesti myös webcast-lähetyksenä osoitteessa www.sampo.com/tulos. Videotallenne lehdistötilaisuudesta on myöhemmin katsottavissa samassa osoitteessa.
Englanninkielinen puhelinkonferenssi järjestetään klo 17.00. Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla numeroon (09) 8171 0310, +1 631 913 1422, +44 (0)333 300 0804 tai +46 (0)8 5664 2651. Puhelinkonferenssin koodi on 69958632#. Puhelinkonferenssia voi seurata samanaikaisesti myös internetissä osoitteessa www.sampo.com/tulos. Puhelinkonferenssin tallenne on kuunneltavissa myöhemmin samassa osoitteessa.
Lisätiedot:
Mirko Hurmerinta
Sijoittajasuhde- ja viestintäasiantuntija, Mediasuhteet
puh. 010 516 0032
Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.sampo.com