Vahinkovakuutus-
markkinat maittain
Ruotsin, Tanskan, Norjan, Suomen ja Ison-Britannian erityispiirteet vahinkovakuutusmarkkinoilla.
Ruotsin vahinkovakuutusmarkkinat
Ruotsin vahinkovakuutusmarkkinat ovat Pohjoismaiden suurimmat vakuutusmaksutulon kokonaismäärän ollessa noin 10 miljardia euroa vuonna 2024. Tämä vastaa noin kolmasosaa koko pohjoismaiden vahinkovakuutusmarkkinasta.
Ruotsin vakuutusmarkkinat ovat hyvin keskittyneet. Neljä suurinta vakuutusyhtiötä vastasi vuonna 2024 lähes 81 prosentista kokonaismaksutuloa.
Vuonna 2024 vakuutussopimusten kokonaismäärä kasvoi 14,4 miljoonaan. Vuoteen 2015 verrattuna, kasvua kertyi 12 prosenttia. Vuonna 2024 vahinkovakuuttajien yhdistetty kulusuhde heikkeni 96,3 prosenttiin vuodentakaisesta 90,2 prosentista, ollen korkeimmillaan viiteen vuoteen.
Vahinkokulut kasvoivat vuonna 2024, kun vahinkojen määrää lisääntyi. Korvauksia maksettiin vuonna 2024 useimmin liikennevahingoista ja moottoriajoneuvoihin liittyvistä vahingoista – näiden vahinkojen osuus oli yli neljännes (31 prosenttia) kaikista korvauksista. Yrityksille maksetut korvaukset muodostivat vuonna 2024 noin 17 prosenttia kaikista korvauskuluista, kun loput maksettiin kotitalouksille.
Sääntely Ruotsissa
Koska kaikki Pohjoismaat ovat joko EU:n jäseniä tai allekirjoittaneet ETA-sopimuksen, EU:n direktiiveillä ja asetuksilla on suuri merkitys vakuutussääntelyssä kaikissa Pohjoismaissa. Myös kansallisella sääntelyllä on suuri merkitys pohjoismaisten vakuutusmarkkinoiden sääntelyssä. Useimmat kansallisten lakien erot liittyvät vakuutuksiin liittyvien tulojen verotukseen tai lakisääteisten vakuutusten määrään. Pohjoismaissa on eroja erityisesti henkivakuutuksissa ja moottoriajoneuvovakuuksissa.
Vakuutusyhtiöiden toimintaa Ruotsissa sääntelee kaksi eri lakia: vakuutusyhtiölaki (vakuutusyhtiöiden perustaminen, toiminta ja yleinen valvonta) ja vakuutussopimuslaki (sääntelee vakuutusyhtiön ja vakuutetun välistä suhdetta). Ruotsin finanssivalvontaviranomainen vastaa vakuutusyhtiöiden sääntelystä ja valvonnasta.
Tanskan vahinkovakuutusmarkkinat
Tanskan vahinkovakuutusmarkkinat ovat Pohjoismaiden toiseksi suurimmat, vakuutusmaksutulon kokonaismäärän ollessa noin 9,9 miljardia euroa vuonna 2024.
Tanskan vahinkovakuutusmarkkinat eivät ole yhtä keskittyneet kuin muissa Pohjoismaissa, mutta muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut konsolidaatiota. Neljä suurinta henki- ja vahinkovakuutusyhtiötä tai -konsernia vastasi vuonna 2024 noin 68 prosentista kokonaisvakuutusmaksutuloa.
Tanskassa kaikkia koskevia lakisääteisiä vakuutuksia ovat mm. moottoriajoneuvojen liikennevakuutus, koirien ja hevosten vastuuvakuutus sekä kiinteistöjen palovakuutus. Lisäksi työnantajilla on velvollisuus ottaa työntekijöilleen tapaturmavakuutus, joka kattaa kaikki työhön liittyvät vahingot.
Bruttovakuutusmaksujen perusteella mitattuna Tanskan suurin vakuutusluokka on palovakuutus ja muut omaisuusvahinkoihin liittyvät vakuutukset. Toiseksi suurin vakuutusluokka on vahinko- ja henkivakuutukset.
Tanska on ollut viimeisen viiden vuoden ajan Pohjoismaiden kannattavin vahinkovakuutusmarkkina vakuutustoiminnan marginaalein mitattuna vakaalla kehityksellä. Vuonna 2024 vahinkovakuuttajien yhdistetty kulusuhde oli 85,4 prosenttia.
Sääntely Tanskassa
Koska kaikki Pohjoismaat ovat joko EU:n jäseniä tai allekirjoittaneet ETA-sopimuksen, EU:n direktiiveillä ja asetuksilla on suuri merkitys vakuutussääntelyssä kaikissa Pohjoismaissa. Myös kansallisella sääntelyllä on suuri merkitys pohjoismaisten vakuutusmarkkinoiden sääntelyssä. Useimmat kansallisten lakien erot liittyvät vakuutuksiin liittyvien tulojen verotukseen tai lakisääteisten vakuutusten määrään. Pohjoismaissa on eroja erityisesti henkivakuutuksissa ja moottoriajoneuvovakuutuksissa.
Tanskan finanssivalvontaviranomainen vastaa vakuutusyhtiöiden sääntelystä ja valvonnasta.
Norjan vahinkovakuutusmarkkinat
Norjan vahinkovakuutusmarkkinat ovat Pohjoismaiden kolmanneksi suurimmat, vakuutusmaksutulon kokonaismäärän ollessa noin 9,9 miljardia euroa vuonna 2024.
Norjan vakuutusmarkkinat ovat hyvin keskittyneet. Vuonna 2024 neljä suurinta henki- ja vahinkovakuutusyhtiötä tai -konsernia vastasi 79 prosentista kokonaismaksutuloa.
Norjassa suurin vahinkovakuutustyyppi bruttovakuutusmaksujen perusteella mitattuna on palovahingot ja muut omaisuusvahingot lähes 31 prosentin osuudella. Toiseksi suurin vakuutustyyppi on moottoriajoneuvovakuutuspalvelut.
Vuonna 2024 maksutulo kasvoi 11 prosenttia edellisvuodesta ja yhdistetty kulusuhde oli 90,0 prosenttia.
Sääntely Norjassa
Koska kaikki Pohjoismaat ovat joko EU:n jäseniä tai allekirjoittaneet ETA-sopimuksen, EU:n direktiiveillä ja asetuksilla on suuri merkitys vakuutussääntelyssä kaikissa Pohjoismaissa. Myös kansallisella sääntelyllä on suuri merkitys pohjoismaisten vakuutusmarkkinoiden sääntelyssä. Useimmat kansallisten lakien erot liittyvät vakuutuksiin liittyvien tulojen verotukseen tai lakisääteisten vakuutusten määrään. Pohjoismaissa on eroja erityisesti henkivakuutuksissa ja moottoriajoneuvovakuuksissa.
Norjan finanssivalvontaviranomainen vastaa vakuutusyhtiöiden sääntelystä ja valvonnasta. Se on riippumaton valtion virasto, jonka toimintaa sääntelee Norjan parlamentin säätämät lait.
Suomen vahinkovakuutusmarkkinat
Suomen vahinkovakuutusmarkkinat ovat Pohjoismaiden pienimmät vakuutusmaksutulon kokonaismäärän ollessa noin 5,6 miljardia euroa vuonna 2024. Vakuutusmaksutulon kokonaismäärä on kasvanut lähes 3 prosenttia vuodesta 2023.
Suomen vahinkovakuutusmarkkinat ovat hyvin keskittyneet. Neljän suurimman vahinkovakuuttajan yhteenlaskettu markkinaosuus oli 91 prosenttia vuonna 2024.
Yksi Suomen vakuutussektorin erityispiirteistä on, että lakisääteiset vakuutukset tuottavat merkittävän osan vakuutusmaksutulosta. Vuonna 2024 noin 23 % vakuutusmaksutulosta kertyi lakisääteisistä vakuutuksista eli työeläkevakuutuksesta, työtapaturmavakuutuksesta ja liikennevakuutuksesta.
Suomen vakuutusmarkkinat ovat kehittyneet, ja vakuutusten kysyntä on suurta. Tutkimusten mukaan lähes puolet suomalaisista pitää vapaaehtoisia vakuutuksia välttämättömänä täydennyksenä sosiaaliturvaan.
Vahinkovakuutustoiminnan kannattavuuden kehitys on parantunut viime vuosina. Vuonna 2024 vahinkovakuuttajien yhdistetty kulusuhde oli 96,7 prosenttia.
Sääntely Suomessa
Koska kaikki Pohjoismaat ovat joko EU:n jäseniä tai allekirjoittaneet ETA-sopimuksen, EU:n direktiiveillä ja asetuksilla on suuri merkitys vakuutussääntelyssä kaikissa Pohjoismaissa. Myös kansallisella sääntelyllä on suuri merkitys pohjoismaisten vakuutusmarkkinoiden sääntelyssä. Useimmat kansallisten lakien erot liittyvät vakuutuksiin liittyvien tulojen verotukseen tai lakisääteisten vakuutusten määrään. Pohjoismaissa on eroja erityisesti henkivakuutuksissa ja moottoriajoneuvovakuuksissa.
Vakuutusyhtiöiden toimintaa säätelee useat lait, joista tärkeimpiä ovat vakuutusyhtiölaki ja vakuutussopimuslaki. Lisäksi kutakin lakisääteistä vakuutuslajia säännellään myös erillisellä omalla lailla. Suomessa vakuutusalaa valvoo Finanssivalvonta.
Ison-Britannian vahinkovakuutusmarkkinat
Ison-Britannian vakuutusala on hyvin pitkälle kehittynyt ja mittava: se on Euroopan suurin ja maailman neljänneksi suurin vakuutusmarkkina. Vuonna 2020 toimiala työllisti suoraan yli 114 000 henkilöä.
Isossa-Britanniassa on noin 424 toimiluvallista vakuutusyhtiötä, joista noin 268 on keskittynyt vahinkovakuutustoimintaan. Yhtiöiden määrä on vähentynyt vuodesta 2016 lähtien, mutta sen odotetaan kääntyvän uudelleen nousuun, kun EU-alueen vakuutusyhtiöt saavat Ison-Britannian liiketoimintojensa uudelleenjärjestelyt valmiiksi. Englannin keskuspankki ylläpitää luetteloa toimiluvan saaneista vakuutusyhtiöistä. Vakuuttajien lukumäärän perusteella mitattuna vakuutusmarkkinat eivät ole kovin keskittyneet. Kuusi suurinta vahinkovakuuttajaa vastasi vuonna 2024 noin 22 prosentista kokonaismaksutulosta.
Bruttomaksutuloina mitattuna Ison-Britannian suurimman vahinkovakuutustyypin muodostavat tulipalojen ja muiden omaisuusvahinkojen varalta otetut vakuutukset. Toiseksi suurin vakuutustyyppi on vastuuvakuutus ja kolmanneksi suurin moottoriajoneuvovakuutus.
Viimeisen viiden vuoden aikana Ison-Britannian vahinkovakuuttajien vakuutustoiminnan marginaalit ovat parantuneet tasaisesti, ja vuonna 2024 vahinkovakuuttajien yhdistetty kulusuhde oli 96,2. Ison-Britannian vahinkovakuutusmarkkinoita voidaan kuitenkin pitää syklisempinä Pohjoismaiden markkinoihin verrattuna.
Sääntely
Iso-Britannia
Vakuutusalaa on säädelty useilla laeilla, joista tärkeimpiä ovat vuoden 2000 rahoituspalveluita ja -markkinoita koskeva laki (Financial Services and Markets Act) ja vuoden 2015 vakuutuslaki (Insurance Act). Vaikka Ison-Britannian eri lainkäyttöalueiden oikeusjärjestelmissä onkin eroja, vakuutusmarkkinoita koskevat lait ovat niissä olennaisilta osiltaan samoja.
Vakuuttajia valvovat sekä Englannin keskuspankin vakavaraisuusviranomainen (Prudential Regulation Authority, PRA) että finanssivalvontaviranomainen (Financial Conduct Authority, FCA). Vakuutusten välittäjiä, jotka eivät itse kanna vakuutusriskiä, valvoo pelkästään FCA. Ison-Britannian tieliikennelaki edellyttää ajajilta tieliikennevakuutusta, joka korvaa onnettomuustilanteessa vähintään onnettomuuden muille aiheuttamat henkilövahingot ja aineelliset vahingot. Muut henkilökohtaiset yleisvakuutukset eivät ole pakollisia.
Gibraltar
Gibraltarilla toimivien vakuutusyhtiöiden valvontaviranomainen on Gibraltarin rahoituspalvelukomissio (Gibraltar Financial Services Commission), joka myös myöntää vakuutusyhtiöiden toimiluvat. Gibraltarin lupajärjestelmän mukaan tällaiset yritykset voivat toimia Isossa-Britanniassa passporting-järjestelyillä, jotka takaavat yhdenmukaisuuden Ison-Britannian vakavaraisuus- ja finanssisääntelyvaatimusten kanssa. Gibraltarin vakuutusyhtiöt noudattavat myös Euroopan unionin Solvenssi II -säännöstöä.
Iso-Britannian markkinoilla toimivien Sampo-konsernin yhtiöiden valvontaviranomaiset:
Lähteet: Finanssiala ry, Finanssivalvonta (FIN-FSA), Tilastokeskus, Eurostat, Svensk Försäkring, Statistikmyndigheten (SCB), Transport Analysis, Statistisk sentralbyrå, Finans Norge, Finanstilsynet, StatBank Denmark, Forsikring & Pension Denmark, Statista, OECD, Bank of England, Insurance Times, Government of UK
Päivitetty