Konsernijohtaja

Konsernijohtaja

Sampo Oyj:llä on toimitusjohtaja, joka on samalla Sampo-konsernin konsernijohtaja. Hallitus valitsee ja vapauttaa konsernijohtajan sekä päättää hänen palvelussuhteensa ehdoista ja muusta kompensaatiosta.

Yhtiön toimitusjohtajana ja Sampo-konsernin konsernijohtajana toimii Kari Stadigh.

Konsernijohtajan tehtävänä on hoitaa Sammon juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Konsernijohtaja saa ryhtyä Sammon toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen epätavallisiin ja laajakantoisiin toimiin vain hallituksen valtuuttamana. Konsernijohtaja huolehtii Sammon kirjanpidon lainmukaisuudesta ja varainhoidon luotettavasta järjestämisestä.

Konsernijohtajan konsernijohtajasopimuksen mukainen irtisanomisaika on kuusi kuukautta. Irtisanomisajan palkan lisäksi konsernijohtajalle maksetaan 18 kuukauden kokonaispalkan suuruinen erokorvaus, jos irtisanomisen on suorittanut Sampo.

Konsernijohtajan eläkeikä on 60 vuotta, jolloin eläke-etuus on 60 prosenttia eläkkeeseen oikeuttavasta palkasta. Lisäksi Sampo Oyj jatkaa konsernijohtajan aikaisemman sopimuksen mukaista vapaaehtoista eläkevakuutusta, jonka osalta yhtiön suorittama vuotuinen vakuutusmaksu on noin 8 400 euroa.