Käytössäsi on vanha selainversio

Huomioithan, että sivusto ei välttämättä toimi oikein vanhentuneella selaimella. Suosittelemme selaimen päivittämistä tai toisen selaimen käyttämistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen tarjoamiseksi. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. Halutessasi voit muuttaa selaimesi asetuksia. Lisätietoja tietosuojailmoituksessamme.

Hyväksyn

Usein kysytyt kysymykset

Lisäkysymyksiä voi lähettää osoitteeseen hr(at)sampo.fi.

Sampo-konserni on pohjoismainen vakuutuskonserni, jolla on toimintaa myös Baltiassa ja Isossa-Britanniassa. Sampo-konserniin kuuluvat sen emoyhtiö Sampo Oyj ja tytäryhtiöt ruotsalainen If, tanskalainen Topdanmark, englantilainen Hastings sekä suomalainen Mandatum. Konsernissa on yli 13 000 työntekijää. Emoyhtiö Sampo Oyj on holding-yhtiö, joka omistaa vakuutusalalla toimivat tytäryhtiönsä joko kokonaan tai osittain. Sampo Oyj:ssä työskentelee noin 50 työntekijää. Sampo Oyj on pörssilistattu yhtiö eli pörssissä kaupan olevat Sammon osakkeet ovat nimenomaan Sampo Oyj:n osakkeita.

Sampo-konsernilla on konsernijohtaja, joka on samalla Sampo Oyj:n toimitusjohtaja. Vuoden 2020 alusta alkaen Sammon konsernijohtajana on toiminut Torbjörn Magnusson. Kullakin tytäryhtiöllä on omat toimitusjohtajansa. Sampo Oyj:n hallituksen puheenjohtajana toimii Björn Wahlroos.

Emoyhtiö Sampo Oyj vastaa konsernin strategiasta, pääoman allokoinnista, sijoituspolitiikasta, riskienhallinnasta, konsernilaskennasta, sijoittajasuhteista, yritysvastuusta sekä laki- ja veroasioista. Emoyhtiö toimii läheisessä yhteistyössä kaikkien tytäryhtiöidensä kanssa.

Lue lisää Sampo-konsernin yhtiöistä

Sampo-konserni toimii vahinkovakuutus- ja henkivakuutusliiketoiminnassa. Sammon yhtiöistä If, Topdanmark ja Hastings ovat vahinkovakuutusyhtiöitä. Mandatum-konsernin yhtiöt Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö (Mandatum Life) ja Mandatum Asset Management Oy (MAM) tarjoavat henkivakuutus- ja omaisuudenhoitopalveluja.

Sampo Oyj ei myy tuotteita tai palveluita, eikä sillä ole omia asiakkaita vaan kaikki liiketoiminta tapahtuu tytäryhtiöissä. Konsernitasolla koordinoitavien toimintojen (mm. strategia, pääoman allokointi, sijoituspolitiikka, riskienhallinta, konsernilaskenta, sijoittajasuhteet, yritysvastuu sekä laki- ja veroasiat) lisäksi Sampo Oyj palvelee mm. sijoittajia, jotka joko harkitsevat sijoittamista Sampoon tai jo omistavat Sammon osakkeita. Sampo Oyj:llä on lähes 190 000 osakkeenomistajaa, joista suurin osa on kotitalouksia eli yksityissijoittajia.

Sampo Oyj:llä ei tällä hetkellä ole varsinaista kesätyöpaikka- tai työharjoitteluohjelmaa, mutta yksittäisiä kesätyö- tai harjoittelupaikkoja on tarjolla satunnaisesti. Ilmoitamme niistä yleisimmillä työpaikkailmoituspalstoilla.

Mikäli olet kiinnostunut suorittamaan työharjoittelujakson tai työskentelemään kesän ajan Sampo-konsernissa, suosittelemme seuraamaan tytäryhtiöidemme Ifin ja Mandatumin avoimia työpaikkoja tai olemaan heihin suoraan yhteydessä.

Lisätietoa Ifin kesätyöpaikoista
Lisätietoa Mandatumin kesätyö- ja harjoittelupaikoista

Sampo tukee mielellään opiskelijoita opintojen suorittamisessa. Mikäli tarvitset esimerkiksi lopputyöhön haastattelua, voit olla sähköpostitse yhteydessä osoitteeseen hr(at)sampo.fi. Mahdollisista opinnäytetyötoimeksiannoista ilmoitamme Aarresaaressa ja oppilaitosten jakelulistoilla.  

Sampo-konsernin yhtiöt julkaisevat tiedon avoimista työpaikoista omilla verkkosivuillaan. Linkit kunkin yhtiön työpaikkasivuille löytyvät täältä. Lisäksi työpaikkailmoituksia julkaistaan yleisimmillä työpaikkailmoituspalstoilla (esim. Oikotie, Duunitori, Monster). Yhtiöt kertovat uramahdollisuuksista myös LinkedIn-tileillään.

Sampo Oyj ilmoittaa työpaikoistaan tällä verkkosivustolla ja yleisimmillä työpaikkailmoituspalstoilla sekä vaihtelevasti myös sosiaalisen median kanavissaan (Twitter, LinkedIn).

Osa työpaikoista täytetään suorahaun kautta.

Ilmoitamme avoimista työpaikoistamme monissa kanavissa (katso kysymys 5) ja annamme niissä tarkemmat ohjeet hakemiseen. Pääsääntöisesti hakuprosessiimme kuuluu työhakemus, 2 - 3 haastattelua ja soveltuvuusarvioinnit. Hakuprosessiin osallistuu rekrytoivan esihenkilön lisäksi HR:n edustaja.

Lisäksi Sammolle voi lähettää avoimen hakemuksen, jos avoimia työpaikkoja ei kyseisellä hetkellä ole tai niistä ei löydy juuri sinulle sopivaa paikkaa (katso kysymys 7).

Sampo Oyj on emoyhtiönä suhteellisen pieni ja avoimia työpaikkoja on tarjolla melko harvoin. Kuulemme kuitenkin mielellämme potentiaalisista hakijoista tulevaisuutta ajatellen, jolloin saatamme tarvita juuri sinunlaistasi osaajaa. Voit lähettää avoimen hakemuksesi osoitteeseen hr(at)sampo.fi. Kerro hakemuksessasi, millaiset työtehtävät kiinnostaisivat sinua Sammossa ja millaista työkokemusta sinulla on entuudestaan. Säilytämme avoimia työhakemuksia vuoden ja pyrimme palaamaan sinulle heti, jos sopivia työmahdollisuuksia avautuu.

Sampo Oyj:ssä työskentelevällä tulee olla hyvä suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Osassa tehtävistä riittää pelkkä englannin kielen taito. Myös skandinaavisia kieliä pääsee halutessaan hyödyntämään yhteistyössä tytäryhtiöidemme kanssa.

Sampo-konserni on suuri vakuutuskonserni, jonka tytäryhtiöt tarjoavat paljon urakehitysmahdollisuuksia. Sampo Oyj:ssä urakehitysmahdollisuudet riippuvat toimenkuvasta. Urakehitys konsernin sisällä on myös mahdollista: Sampo Oyj:n työntekijöitä on siirtynyt urapolullaan tytäryhtiöihin uusien haasteiden pariin ja päinvastoin.

​Kyllä on. Sammon LinkedIn-tilin löydät helpoiten LinkedIn-haun kautta hakusanalla Sampo plc. Myös kaikilla tytäryhtiöillämme on LinkedIn-tilit. Ota tilit seurantaan niin pysyt ajan tasalla Sampo-konsernin tapahtumista!

Päivitetty 21.9.2021