Toimintaympäristö

Sampo-konserni toimii vahinkovakuutusalalla Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Isossa-Britanniassa. Konsernilla on toimintaa myös Baltian maissa.

Vahinkovakuutusmarkkinat

Vahinkovakuutus on yleistermi, jota käytetään viitattaessa omaisuus-, vastuu- ja jälleenvakuutukseen sekä tapaturma- ja sairausvakuutukseen.

Omaisuus- ja henkilövakuutukset antavat turvaa aineellisen tai taloudellisen vahingon varalta. Ne kattavat erilaisia riskejä ja epävarmoja tapahtumia, jotka saattavat aiheuttaa omaisuudelle vahinkoa. Tyypillisiä vahinkovakuutuksia ovat esimerkiksi kotivakuutus, kiinteistövakuutus, moottoriajoneuvovakuutus ja tapaturmavakuutus sekä matka-, alus-, metsä- ja maatilavakuutus. Vakuutusyhtiöt hinnoittelevat sekä tunnetut että tuntemattomat (kehittyvät) riskit, ja niiden on osattava hinnoitella oikein nämä riskit erittäin kilpailuilla vakuutusmarkkinoilla.

Vahinkovakuuttamisen megatrendejä

Generatiivinen tekoäly mullistaa vakuutusalan prosesseja mahdollistaen nopeamman päätöksenteon ja vähentäen manuaalisia virheitä. Sen odotetaan luovan lisäarvoa arvoketjun eri vaiheissa parantaen muun muassa asiakasvuorovaikutusta, kohdennettua tuotesuunnittelua, markkinoinnin täsmällisyyttä, hinnoittelua ja riskien arvioinnin tarkkuutta. Lisäksi generatiivisen tekoälyn odotetaan nopeuttavan korvauskäsittelyä ja pienentävän operatiivisia kustannuksia. Generatiivisen tekoälyn käyttöönotto on vielä alkuvaiheessa ja sen soveltaminen korvauskäsittelyyn sekä asiakaspalveluun tulee todennäköisesti olemaan ensimmäinen merkittävä käyttötapaus vakuutusalalla.

Lähteet: Capgemini 2024

Vakuutusyhtiöiden hyödyntäessä yhä enemmän ennakoivaa analytiikkaa ja älylaitteita, riskien arviointi ja hinnoittelu muuttuvat entistä tarkemmiksi ja joustavammiksi. Reaaliaikainen data mahdollistaa yksilöllisemmät ratkaisut asiakkaille sekä nopeamman päätöksenteon. Tämä tehostaa vakuutusprosessien automaatiota ja vähentää manuaalisia virheitä, mikä parantaa asiakaskokemusta ja kilpailukykyä. Kehitys tuo myös mukanaan kyberturvallisuuteen liittyviä haasteita, joiden tärkeys korostuu älylaitteiden laajemman käytön myötä.

Lähteet: Capgemini 2024

Pilvipalveluiden rooli vakuutusyhtiöiden toiminnassa kasvaa nopeasti. Pilvipalvelut mahdollistavat datan joustavan hallinnan, skaalautuvat ratkaisut ja nopean uusien palveluiden käyttöönoton. Vakuutusyhtiöt voivat hyödyntää pilvipalveluita esimerkiksi asiakastietojen käsittelyssä, riskien arvioinnissa ja automaation lisäämisessä. Tämä kehitys tehostaa operatiivisia prosesseja, parantaa asiakaskokemusta ja mahdollistaa uusien teknologioiden, kuten tekoälyn ja analytiikan, tehokkaan hyödyntämisen. Pilvipalveluiden laajamittainen käyttö edellyttää kuitenkin vahvaa tietoturvaa ja selkeitä toimintamalleja, jotta asiakasdata pysyy turvassa ja sääntelyvaatimukset täyttyvät. Pilvi toimii perustana vakuutusalan digitaaliselle uudistumiselle ja kilpailukyvyn vahvistamiselle.

Lähteet: Capgemini 2024

Vakuutusyhtiöt tarkentavat riskien arviointia ja hinnoittelua palaamalla underwritingin perusperiaatteisiin ja kehittämällä prosessejaan vastaamaan nykyajan monimutkaisia riskejä. Uudet teknologiat, kuten tekoäly ja laajat datalähteet, mahdollistavat entistä tarkemman riskiluokittelun ja portfolion hallinnan. Tämä auttaa yhtiöitä reagoimaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen, taloudellisen epävarmuuden ja sääntelyn tuomiin haasteisiin. Samalla korostuu tarve jatkuvaan prosessien kehittämiseen ja riskienhallinnan kurinalaisuuteen, jotta vakuutettavuus ja kannattavuus säilyvät muuttuvassa toimintaympäristössä.

Lähteet: Capgemini 2024

Digitaalisten kaksosten hyödyntäminen tuo vakuutusyhtiöille mahdollisuuden mallintaa omaisuusriskit ja hinnoittelu entistä tarkemmin. Reaaliaikainen ja simuloitu data auttaa tunnistamaan riskejä, ennakoimaan vahinkoja sekä kehittämään ennaltaehkäiseviä ratkaisuja. Digitaaliset kaksoset nopeuttavat myös vahinkoprosesseja ja mahdollistavat yksilöllisemmät vakuutusratkaisut. Teknologian kehittyessä niiden rooli kasvaa erityisesti monimutkaisten ja suurten riskien hallinnassa.

Lähteet: Capgemini 2024

Vahinkovakuutusala Pohjoismaissa

Pohjoismaiden vakuutusmarkkinat ovat monella tavalla erityiset ja eroavat huomattavasti muun Euroopan vakuutusmarkkinoista. Pohjoismaiden vahinkovakuutusmarkkinat ovat suhteellisen keskittyneet, ja monilla vakuutusyhtiöillä on useassa Pohjoismaassa toimiva konsernirakenne. Yksi syy tähän on yritysten pyrkimys saada etua Pohjoismaiden vakuutusmarkkinoiden ja sääntelyjärjestelmän samankaltaisuuksista.

Päivitetty