IR-blogi
Vuosi Topdanmark-integraation jälkeen: vahvaa edistystä ja arvonluontia
Vuosi Topdanmarkin hankinnan ja integraation toteuttamisen jälkeen Sampo etenee strategisten tavoitteidensa mukaisesti. Taloudellinen kehitys on vahvaa, synergiat ovat realisoituneet suunniteltua nopeammin ja asemamme Tanskan markkinoilla on vahvistunut.
Vuonna 2024 toteutetun Topdanmark A/S:n jäljellä olevien vähemmistöosuuksien hankinnan jälkeen yhtiön täysi omistajuus siirtyi If P&C Insurance Holding Ltd:lle. Tämän myötä toimintaa on voitu yhtenäistää ja selkeyttää entisestään, mikä tukee Sammon tavoitetta rakentaa yhtenäisempi ja tehokkaampi pohjoismainen vahinkovakuutuskonserni.
Kauppa on vahvistanut merkittävästi Sammon kilpailuasemaa Tanskassa. Kasvaneen mittakaavan, parantuneiden jakeluvalmiuksien ja laajemman asiakaskunnan ansiosta konserni on asemoitunut hyvin pitkäkestoiselle ja jatkuvalle kasvulle yhdellä sen keskeisistä markkinoista.
Synergiaedut toteutuneet etuajassa
Integraation edistyminen on ollut konkreettista ja odotuksia nopeampaa. Vuoden 2026 maaliskuun loppuun mennessä Sampo oli saavuttanut 58 miljoonan euron vuositasoiset synergiat, mikä ylittää välitavoitteen ja on osoitus toimeenpanon tehokkuudesta.
Vuodelle 2025 asetettu 24 miljoonan euron synergiatavoite saavutettiin neljänneksen etuajassa, mikä heijastaa vahvaa operatiivista kehitystä ja integraation järjestelmällistä toteutusta. Synergioiden realisoiduttua odotettua nopeammin vuonna 2025, vuosittaisia tavoitteita tarkistettiin ylöspäin Q1/2026-tuloksen julkistamisen yhteydessä. Vuodelle 2026 arvioitu 55 miljoonaa nostettiin 105 miljoonaan ja vuodelle 2027 arvioitu 87 miljoonaa 125 miljoonaan.
Vahvan kehityksen ansiosta pidämme edelleen kiinni 140 miljoonan euron synergiatavoitteestamme vuoteen 2028 mennessä, joskin aiempaa vahvemmalla luottamuksella.
Vahvempi pohja kasvulle
Integraatio on samalla luonut vahvan perustan pitkäaikaiselle arvonluonnille. Kustannustehokkuutta on jo saavutettu keskeisissä toiminnoissa ja käynnissä olevien IT-muutoshankkeiden odotetaan edelleen parantavan toiminnan skaalautuvuutta ja asiakaskokemusta.
Tanska tarjoaa vahvan mahdollisuuden kasvaa hyödyntämällä konsernin digitaalisia valmiuksia, sillä sen digitalisuusaste on edelleen muita Pohjoismaiden markkinoita matalampi. Samaan aikaan vuonna 2025 merkittävästi vahvistunut asemamme Tanskassa näkyy jo konkreettisina tuloksina, joista esimerkkinä ovat useiden uusien sopimusten solmiminen maassa myytävien automerkkien kanssa. Nämä sopimukset heijastavat vahvistunutta markkina-asemaamme ja osoittavat, että voimme jatkossa hyödyntää konsernin kasvanutta mittakaavaa uusien asiakkaiden ja kumppanuuksien hankinnassa.
Sampo on sitoutunut vahvaan mutta tehokkaaseen taseeseen, ja tämän mukaisesti jätimme Ruotsin Finanssivalvonnalle (Finansinspektionen) hakemuksen osittaisen ryhmän sisäisen mallin laajentamisesta kattamaan aiemmin Topdanmarkin alla olleet liiketoiminnot, kun Ifin ja Topdanmarkin sulautuminen saatiin päätökseen. Lupa saatiin maaliskuussa 2026. Laajennettu ryhmän sisäinen malli tehostaa pääoman käyttöä vähentämällä vakavaraisuuspääomavaatimuksen kattamiseen tarvittavien omien varojen määrää, mikä kasvattaa näin konsernin ylimääräistä pääomaa. Mallia on sovellettu vuoden 2026 ensimmäisestä neljänneksestä lähtien, ja sillä oli noin 6 prosenttiyksikön positiivinen vaikutus konsernin vakavaraisuussuhteeseen vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä.
Yhdessä Tanskan vahvistuneen markkina-aseman kanssa nämä kehityskulut tukevat Sammon tavoitetta vahvasta ja vakaasta tuloksesta sekä tasaisista pääomanpalautuksista osakkeenomistajille.
Sammon johdon näkemyksen mukaan integraatio etenee vakaasti ja suunnitellun mukaisesti. Synergioiden realisoituessa alkuperäistä aikataulua nopeammin ja strategisten hankkeiden edetessä konserni on erittäin hyvässä asemassa hyödyntämään Topdanmarkin hankinnasta saatavan täyden potentiaalin.
Toisen integraation jälkeisen vuoden alkaessa Sampo keskittyy edelleen kurinalaiseen underwriting-toimintaan, liiketoiminnan tehokkuuteen ja taloudellisten tavoitteidensa saavuttamiseen.
