If ostaa pohjoismaisen tiepalveluyhtiö Vikingin

Mirko Hurmerinta

Sammon tytäryhtiö If on sopinut ostavansa pohjoismaisen tiepalveluyhtiö Viking Redningstjeneste TOPCO A/S:n. Yhtiön koko osakekannan myyntihinta on 32 miljoonaa euroa, joka maksetaan käteisellä. Kaupan yritysarvo on 114 miljoonaa euroa.

Kauppa edellyttää Norjan ja Ruotsin kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2020 alussa.

Norjassa vuonna 1956 perustettu Viking on yksi Pohjoismaiden johtavista tiepalveluyhtiöistä ja se toimii Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa. Viking tarjoaa palveluja kaikentyyppisille ajoneuvoille ja on useimpien autovalmistajien, vakuutusyhtiöiden sekä monien ulkomaisten yhteistyöyritysten suosima kumppani.

Vikingillä on franchise-verkostossaan yli 3 000 työntekijää ja 320 asemaa ympäri Pohjoismaita. Vuonna 2018 Vikingin palvelut kattoivat neljä miljoonaa autoa, yhtiö vastasi 1,4 miljoonaan puheluun ja suoritti 460 000 avustustehtävää.

Vuonna 2018 Vikingin liikevaihto oli 774 miljoonaa Norjan kruunua (noin 77 miljoonaa euroa) ja oikaistu käyttökate oli 70 miljoonaa kruunua (7 miljoonaa euroa). Vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla liikevaihto oli 422 miljoonaa kruunua (42 miljoonaa euroa) ja oikaistu käyttökate 59 miljoonaa kruunua (6 miljoonaa euroa).

Kaupan toteutumisen jälkeen Viking jatkaa toimintaansa ja palvelee asiakkaitaan itsenäisenä yhtiönä nykyisellä organisaatiollaan.

If ja Viking ovat tehneet yhteistyötä pitkään ja toimivat maantieteellisesti samalla alueella. Molemmat yhtiöt ovat myös panostaneet vahvasti digitalisaatioon tehdäkseen palveluistaan helppokäyttöisiä ja luodakseen asiakasarvoa. Yrityskauppa vahvistaa entisestään Ifin asemaa Pohjoismaiden johtavana liikenteen vakuuttajana ja palvelutarjoajana.

Lisää tietoa Vikingistä löytyy yhtiön kotisivuilta www.vikingassistance.fi.

Photo: Mirko Hurmerinta, Sampo
Mirko HurmerintaSijoittajasuhde- ja viestintäasiantuntija, Sampo Oyj