Ilmastoon liittyvät mittarit ja tavoitteet
Sampo-konserni pyrkii jatkuvasti kehittämään ympäristöön ja ilmastoon liittyviä mittareitaan, tavoitteitaan ja raportointiaan.
Sampo-konserni on sitoutunut Science-Based Targets -aloitteeseen (SBTi), joka ajaa kunnianhimoisia ilmastotoimia yksityisellä sektorilla auttamalla yrityksiä asettamaan ilmastotieteeseen pohjautuvia päästövähennystavoitteita. Sampo-konsernin tavoitteet saivat SBTi:n hyväksynnän marraskuussa 2024.
Sampo-konserni noudattaa SBTi:n toimialakohtaisia ohjeita rahoitussektorille. Tämä tarkoittaa, että konserni on asettanut tieteeseen pohjautuvat ilmastotavoitteet yhtiön omasta toiminnasta aiheutuville kasvihuonekaasupäästöille (Scope 1 ja Scope 2) sekä yhtiön sijoitusten kasvihuonekaasupäästöille (Scope 3, kategoria 15). Lisäksi Sampo-konserni on asettanut vapaaehtoisen tieteeseen pohjautuvan ilmastotavoitteen alihankkijoille tytäryhtiötasolla.
Sampo-konserni raportoi kasvihuonekaasupäästöistään ja edistymisestään ilmastotavoitteisiin nähden vuosittain konsernin kestävyysselvityksessä. Konsernin tilintarkastusyhteisö varmentaa selvityksen lainsäädännön mukaisesti.
Oma toiminta
Oman toimintansa osalta Sampo-konserni sitoutuu:
- Vähentämään Scope 1 ja 2 kasvihuonekaasupäästöjään 42 prosenttia vuoden 2022 lähtötasosta vuoteen 2030 mennessä.
- Tulos vuonna 2025: -55,8 %
Sampo-konsernin omaan toimintaan liittyviä päästövähennystoimia ovat esimerkiksi uusiutuvan sähkön hankinta, siirtyminen biokaasuun ja kaukolämpöön, vaihtaminen LED-valaistukseen, toimistotilojen käytön optimointi sekä ajoneuvokannan vaihtaminen sähkö- ja hybridiautoihin.
Sijoitukset
SBTi määrittelee, mille omaisuusluokille rahoitusalan yritysten tulee asettaa pakollisia tavoitteita, mille omaisuusluokille tavoitteiden asettaminen on vapaaehtoista ja mitkä jäävät laskennan ulkopuolelle. Sampo-konsernin tavoitteet sijoituksille kattoivat 58 prosenttia konsernin taseen sijoitusomaisuudesta vuonna 2022. Pakollisten omaisuusluokkien osuus sijoitusomaisuudesta oli 58 prosenttia, vapaaehtoisten 6 prosenttia ja SBTi:n metodologiaan kuulumattomien omaisuusluokkien osuus 36 prosenttia.
Sijoitusten osalta Sampo-konserni sitoutuu:
- Vähentämään listattujen osakkeiden, yritysten liikkeeseen laskemien joukkovelkakirjalainojen, rahastojen, pörssinoteerattujen rahastojen (ETF) ja yrityslainojen sijoitetun arvon mukaisia Scope 1 ja 2 -päästöjä lämpötilapisteytysmetodologian (temperature rating) mukaan siten, että salkun lämpötilapisteytys laskee vuoden 2022 2,78 asteesta 2,09 asteeseen vuoteen 2029 mennessä.
- Tulos vuonna 2025: 2,00
- Vähentämään listattujen osakkeiden, yritysten liikkeeseen laskemien joukkovelkakirjalainojen, rahastojen, pörssinoteerattujen rahastojen (ETF) ja yrityslainojen sijoitetun arvon mukaisia Scope 1, 2 ja 3 -päästöjä lämpötilapisteytysmetodologian (temperature rating) mukaan siten, että salkun lämpötilapisteytys laskee vuoden 2022 2,91 asteesta 2,29 asteeseen vuoteen 2029 mennessä.
- Tulos vuonna 2025: 2,35
- Vähentämään suorien kiinteistösijoitusten sekä yrityslainasalkun kiinteistösijoitusten päästöjä 57,7 prosenttia per neliömetri vuoden 2022 lähtötasosta vuoteen 2029 mennessä.
- Tulos vuonna 2025: -42,3 %
Sampo-konserni pyrkii edistämään sijoituksiin liittyviä tavoitteita säännöllisellä seurannalla seulonnan avulla, vuoropuhelulla sijoituskohteena olevien yhtiöiden kanssa, ilmastotavoitteita asettaneiden kohdeyhtiöiden osuuden seurannalla, laatimalla suunnitelman kivihiilestä irtautumiseen sekä sijoitussalkun normaalilla vaihtuvuudella.
Tieteeseen pohjautuvien ilmastotavoitteiden lisäksi Sampo-konsernin laskee ulkoisen palveluntarjoajan datan avulla suorien osake- ja korkosijoitustensa hiilijalanjäljen vuosittain. Tuloksista raportoidaan osana Sampo-konsernin vuosittaista vastuullisuusraportointia.
Alihankkijat
Sampo-konserni ostaa merkittäviä määriä tuotteita ja palveluja erityisesti korvauskäsittelyn yhteydessä, ja konserni on sitoutunut tekemään yhteistyötä alihankkijoiden kanssa ympäristöön ja ilmastoon liittyvissä asioissa. Alihankkijoiden kanssa käytävä vuoropuhelu tarjoaa keinon vaikuttaa toimitusketjun päästövähennystoimiin silloin, kun tarkkaa päästötietoa on vaikea seurata tai siitä ei ole saatavilla. Alihankkijoiden suorittamista korvauspalveluista syntyy huomattava osuus vakuutusyhtiöiden päästöistä.
Sampo-konserni on asettanut Ifin kautta vapaaehtoisen ilmastotavoitteen alihankkijoilleen:
- Vuoteen 2028 mennessä 30 prosenttia Ifin hankkimien tavaroiden ja palvelujen kokonaisostosta koostuu alihankkijoista, jotka ovat asettaneet tieteeseen pohjautuvat ilmastotavoitteet.
- Tulos vuonna 2025: 23,8 %
Sampo-konserni pyrkii edistämään tavoitetta alihankkijoiden kanssa tehtävällä yhteistyöllä, ja alihankkijoiden kannustamisella asettamaan tieteeseen pohjautuvat ilmastotavoitteet. Ifin alihankkijoiden kanssa käytävä vuoropuhelu keskittyy erityisesti korvauskäsittelyyn liittyviin alihankkijoihin, sillä ne muodostavat merkittävän osan alihankinnan kuluista ja päästöistä.
Vakuutustoiminta
Sampo-konserni tunnistaa vakuutustoimintansa kautta aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen vaikutukset. Konserni toteutti vuonna 2025 projektin, jossa laskettiin yhdessä ulkoisen palveluntarjoajan kanssa vakuutustoimintaan liittyvät päästöt Partnership for Carbon Accounting Financials (PCAF) -hankkeen kehittämän standardin mukaisesti. Projektin avulla saatiin ymmärrystä laskentaprosessista, datan saatavuudesta ja päästöjen mittakaavasta. PCAF:n mukaisissa laskelmissa huomioitiin moottoriajoneuvovakuutukset ja yritysvakuutukset. Tuloksista on kerrottu Sampo-konsernin vuoden 2025 Kestävyysselvityksessä.
Vakuutustoimintaan liittyvien päästöjen mittaaminen (lasketaan erikseen rahoitetuista päästöistä Scope 3 kategoriassa 15) on tärkeä ensimmäinen askel konsernin vakuutustoiminnan hiili-intensiivisten alueiden tunnistamisessa ja päästövähennystoimien ohjaamisessa. Jatkossa Sampo-konserni aikoo kehittää laskentaprosessia ja datan laatua tavoitteenaan raportoida vakuutustoimintaan liittyvistä päästöistä vuosittain. Konserni pyrkii myös yhdenmukaistamaan vakuutustoimintaan liittyvistä päästöistä raportoinnin PCAF:n ohjeistuksen kanssa. Tulevina vuosina Sampo-konserni arvioi mahdollisuutta määrittää mittareita ja asettaa tavoitteita hyödyntäen rahoitusalan käytettävissä olevia menetelmiä ja standardeja.
Päivitetty