Ilmastostrategia
Sampo-konsernin ilmastostrategia keskittyy ilmastoon liittyvien taloudellisten riskien ja mahdollisuuksien hallintaan konsernin vakuutus- ja sijoitustoiminnassa.
Sampo-konsernin strategia keskittyy vahinkovakuutustoimintaan Pohjoismaissa, Isossa-Britanniassa ja Baltiassa. Sampo-konsernin toiminta-ajatus on "Riskien ymmärryksestä turvaa ja arvoa", jota tukevat konsernin arvot luotettavuus, tinkimättömyys ja erinomaisuus. Sampo-konserni luo arvoa ja tarjoaa turvallisuutta sidosryhmilleen laadukkailla vakuutusratkaisuillaan, joita kehitetään ymmärtämällä riskejä, ilmastoriski mukaan lukien, ja hallitsemalla niitä vastuullisesti.
Sampo-konsernilla on ilmastonmuutoksen hillintää koskeva siirtymäsuunnitelma, jonka Sammon johto ja hallitus ovat hyväksyneet. Siirtymäsuunnitelma perustuu konsernin tieteeseen pohjautuviin ilmastotavoitteisiin ja niihin liittyviin hiilestä irtautumisen keinoihin omalle toiminnalle, sijoituksille ja alihankkijoille sekä näiden toteuttamiseen tarvittaviin prosesseihin ja resursseihin. Sampo-konserni on linjannut siirtymäsuunnitelmansa kokonaisstrategian ja liiketoimintamallin kanssa, erityisesti sijoitus- ja korvauskäsittelytoimintojensa osalta. Tulevina vuosina konserni jatkaa siirtymäsuunnitelman kehittämistä esimerkiksi selvittämällä vakuutustoimintaan liittyviä hiilidioksidipäästöjen vähentämistoimia. Siirtymän mahdollistajana Sampo-konserni voi vähentää arvoketjussaan syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä etenkin tekemällä yhteistyötä yritysasiakkaiden, sijoituskohteena olevien yhtiöiden ja alihankkijoiden kanssa sekä kannustamalla heitä asettamaan tieteeseen pohjautuvia ilmastotavoitteita.
Ilmastoon liittyvät riskit
Ilmastoon liittyvät fyysiset riskit ovat olennaisia Sampo-konsernille lyhyellä aikavälillä ja kasvavat todennäköisesti keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Riskit syntyvät lyhyellä aikavälillä muutoksista korvaustiheydessä ja/tai muutoksista erityisesti Pohjoismaissa esiintyvien fyysisten riskien, kuten myrskyjen, tulvien, rankkasateiden, raekuurojen, maanvyörymien, eroosion tai helleaaltojen vakavuudessa. Suurimmat riskit, joille Sampo-konserni altistuu, ovat pohjoismaiset myrskyt, ja lisäksi raekuurojen ja tulvien yleistymisestä on viitteitä. Pohjoismaissa esimerkiksi puutteelliset kunnalliset jätevesijärjestelmät ja uusien asuntojen rakentaminen veden äärelle voivat aiheuttaa ongelmia sademäärien lisääntyessä ja merenpinnan noustessa. Lisääntyneet säästä johtuvat tappiot kasvattavat vahinkovakuuttajien riskiä keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.
Myös siirtymä vähähiiliseen talouteen tuo mukanaan riskejä. Riskit liittyvät sääntelyyn, uuteen teknologiaan, muuttuvaan asiakaskäyttäytymiseen ja sidosryhmien ilmastoon liittyviin huolenaiheisiin. Sampo-konsernin vakuuttamat yritykset saattavat altistua oikeusprosesseille ilmastonmuutokseen liittyvien uusien säädösten vuoksi, mikä voi johtaa suurempiin korvauskustannuksiin vastuuvakuutuksissa. Uusi akkukäyttöinen teknologia ja akkujen säilytys yön yli yksityiskodeissa, toimistoissa ja tuotantotiloissa, sekä katoille asennettavat aurinkopaneelit, ympäristöystävälliset eristysmateriaalit ja lisääntynyt puun käyttö betonin sijaan rakentamisessa lisäävät kaikki palovaaraa. Uudet testaamattomat materiaalit, joita kiirehditään markkinoille vihreiden tuotteiden lisääntyneen kysynnän vuoksi, voivat myös johtaa vaikeasti ennakoitaviin ja hinnoiteltaviin riskeihin. Sidosryhmien, kuten sijoittajien, asiakkaiden ja jälleenvakuuttajien, lisääntynyt huoli voi johtaa due diligence -kustannusten kasvuun ja liikesuhteiden lopettamiseen tiettyjen alihankkijoiden ja asiakkaiden kanssa.
Ilmastoon liittyvät mahdollisuudet
Ilmastonmuutokseen voi liittyä myös joitakin mahdollisuuksia esimerkiksi vahingontorjuntaan ja riskienhallintaan liittyen. Uusien tuotteiden ja palvelujen kehittäminen on osa Sampo-konsernin normaalia liiketoiminnan kehitys- ja innovaatiotyötä, ja riskienhallintapalvelut sekä vahingontorjunta ovat jo nyt osa konsernin palveluja sekä yritys- että henkilöasiakkaille. Sampo-konserni tarjoaa suurille yritysasiakkaille riskienhallintapalveluja, jotka ovat osa vakuutusohjelmaa. Henkilöasiakkaille, jotka omistavat talonsa ja joilla on laaja vakuutusturva, konserni tarjoaa kodin kuntokartoituksia ja pk-yritysasiakkaille puolestaan rakennustarkastuksia. Lisäksi Sampo-konserni tukee ja osallistuu erilaisiin tutkimuksiin Pohjoismaissa ymmärtääkseen paremmin ilmastonmuutoksesta johtuvia fyysisiä riskejä ja kehittääkseen ennakoivia toimia.
Vuorovaikutus strategian ja liiketoimintamallin kanssa
Sampo-konsernissa kestävyyskysymyksiin, ilmastonmuutos mukaan lukien, liittyvä resilienssi varmistetaan mukauttamalla jatkuvasti riskiarviointia ja hinnoittelustrategioita esiin nousevien kestävyystekijöiden huomioon ottamiseksi. Näin pyritään varmistamaan liiketoiminnan pitkän aikavälin kannattavuus ja vakaus. Strategian ja liiketoimintamallin mukauttaminen kestävyyskysymykset huomioiden on Sampo-konsernille kriittistä asiakkaiden luottamuksen ylläpitämiseksi ja taloudellisten riskien hillitsemiseksi, ja konserni panostaa jatkuvasti henkilöstöönsä sekä teknologiaan varmistaakseen kilpailuetunsa säilymisen. Yhdessä huolellisen riskienhallinnan kanssa tämä mahdollistaa Sampo-konsernille laadukkaan asiakaskokemuksen tarjoamisen, houkuttelevat tuotot ja vahvan taloudellisen resilienssin. Resilienssi olennaisia vaikutuksia, riskejä ja mahdollisuuksia kohtaan arvioidaan muun muassa osana Sampo-konsernin vastuullisuusjohtamisen, riskienhallinnan ja strategian kehittämisen prosesseja.
Sampo-konsernin strategisessa ja taloudellisessa suunnittelussa huomioidaan ilmastonmuutokseen liittyvät riskit ja mahdollisuudet. Sampo-konsernin pääoman suunnittelu, omien varojen ja pääomavaatimusten kolmen vuoden ennuste sekä ORSA-prosessit (own risk and solvency assessment) sisältävät skenaarioanalyysejä, stressitestejä, herkkyysanalyysejä ja käänteisiä stressitestejä, mukaan lukien luonnonkatastrofeihin liittyvät skenaariot.
Sampo-konsernin riskejä ennustetaan tytäryhtiöiden riski- ja pääomaennusteiden perusteella. Tytäryhtiön ennusteet perustuvat emoyhtiö Sampo Oyj:n antamiin yhteisiin konsernitason skenaarioihin. Sampo Oyj hallinnoi näiden analyysien perusteella konsernin keskeisiä taloudellisen vakauden mittareita.
Varautuminen mahdollisiin sään ääri-ilmiöistä johtuviin korvauksiin ja/tai laajempiin vahinkoihin on osa Sampo-konsernin liiketoimintastrategiaa ja riskienhallintaa negatiivisten taloudellisten vaikutusten välttämiseksi. Sään ääri-ilmiöihin liittyviä korvaushakemuksia seurataan uusia tilanteita ennakoiden. Näihin vahinkotyyppeihin liittyviä riskejä lasketaan tarkasti ja hinnat asetetaan riskiskenaarion mukaan. Sampo-konserni rajoittaa myös vakuutusriskiä ja taloudellisia vaikutuksia jälleenvakuutusohjelmalla.
Vakuutustoiminta
Sampo-konsernin vakuutustoiminta on altis sekä ilmastoon liittyville fyysisille riskeille että siirtymäriskeille. Fyysiset riskit johtuvat ilmastonmuutoksen välittömästä vaikutuksesta, kuten yhä yleistyvistä ja vakavimmista sääilmiöistä, kun taas siirtymäriskit liittyvät vähähiiliseen talouteen siirtymiseen.
Luonnonkatastrofeihin liittyvät riskit vaikuttavat Sampo-konsernin vakuutusriskin bruttomäärään. Kyseistä riskiä lievennetään asianmukaisella hinnoittelulla, salkun hajauttamisella sekä jälleenvakuuttamisella, mikä pienentää sen osuutta nettoriskistä. Ilmastoon liittyvät fyysiset riskit voivat nostaa korvauskustannuksia ajan myötä, minkä takia vakuutusriskin tarkka ja tilanteeseen reagoiva hinnoittelu on välttämätöntä. Vakavat tai katastrofaaliset sääilmiöt katetaan jälleenvakuutusohjelmilla.
Siirtyminen vähähiiliseen talouteen tuo mukanaan riskejä, jotka aiheutuvat sääntelyn muutoksista, uusien teknologioiden kehityksestä ja käyttöönotosta, muutoksista asiakaskäyttäytymisessä sekä sidosryhmien kasvavista odotuksista. Vakuutetut yritykset voivat altistua oikeusprosesseille ilmastonmuutokseen liittyvien uusien tai tiukempien säädösten vuoksi, mikä voi johtaa suurempiin korvauskustannuksiin vastuuvakuutuksissa. Siirtymään liittyvät teknologiset ja rakentamiseen kytkeytyvät muutokset voivat myös tuoda mukanaan uusia riskien lähteitä. Nämä kehityssuuntaukset voivat joissain tapauksissa lisätä palo- ja omaisuusvahinkojen riskiä.
Osana strategista suunnitteluaan Sampo-konserni seuraa tarkasti vakuutusportfolioon vaikuttavia ulkoisia tekijöitä, kuten myrskyihin, meren lämpötilaan ja tulviin liittyvää kehitystä. Hinnoittelupäätökset perustuvat tyypillisesti aiemmin sattuneista vahingoista tehtyihin tilastoihin ja vakuutusportfolion suoriutumiseen (ts. vahinkojen esiintymistiheydessä tai vakavuudessa havaitut trendit heijastuvat hinnoitteluun). Ilmastonmuutokseen liittyvät fyysiset riskit voivat vaikuttaa myös jälleenvakuutusten hintaan ja saatavuuteen.
Pohjoismaissa luonnonkatastrofit ovat suhteellisesti harvinaisia verrattuna moniin muihin maihin globaalisti, ja luonnonkatastrofisuojan jälleenvakuutushinnat ovat yleensä alhaisia suhteessa vakuutusmaksuihin. Tällä hetkellä vakuutukset tarjoavat Pohjoismaissa laajan suojan luonnonkatastrofeja vastaan. Koska Sampo-konsernin vahinkovakuutussopimusten kesto on suhteellisen lyhyt ja vakuutussalkku on maantieteellisesti hajautettu, vakuutusliiketoimintaan kohdistuvat ilmastoriskit ovat luonteeltaan pääasiassa lyhytaikaisia, ja niitä voidaan hallita aktiivisesti hinnoittelun, vakuutustoiminnan ja riskinsiirtojärjestelyjen avulla. Jälleenvakuutusta käytetään hallitsemaan salkkuun kohdistuvaa luonnonkatastrofien aiheuttamaa kokonaisriskiä.
Sijoitustoiminta
Sampo-konsernin sijoitukset voivat altistua fyysisille ja siirtymäriskeille sijoituksen luonteesta riippuen. Sijoitukset voivat olla alttiita fyysisille riskeille äärimmäisten sääilmiöiden aiheuttamien tappioiden muodossa. Siirtymä vähähiiliseen yhteiskuntaan ja mahdollisesti lisääntyvä ympäristöön ja ilmastoon liittyvä sääntely, tiukemmat päästövaatimukset ja muutokset markkinoiden mieltymyksissä saattavat vaikuttaa Sampo-konsernin sijoitusten arvoon toimintamallien muuttuessa hiili-intensiivisillä toimialoilla.
Sijoitusten altistumista fyysisille ja siirtymäriskeille seurataan säännöllisesti muun muassa ilmastoskenaarioanalyysin avulla. Analyysin mukaan Sampo-konsernin sijoituksiin ei kohdistu merkittäviä fyysisiä riskejä niiden toimialojen ja maantieteellisen sijainnin perusteella. Siirtymä vähähiiliseen yhteiskuntaan ja mahdollisesti lisääntyvä ympäristöön ja ilmastoon liittyvä sääntely, tiukentuvat päästövaatimukset ja muutokset markkinoiden mieltymyksissä saattavat vaikuttaa konsernin sijoitusten arvoon. Tunnistetuilla riskeillä on arvioitu olevan suhteellisen pieni todennäköisyys toteutua lyhyellä aikavälillä muihin riskityyppeihin verrattuna. Pidemmällä aikavälillä nämä voivat kuitenkin muodostua olennaisiksi riskeiksi.
Ilmastoskenaarioanalyysi
Sampo-konserni on analysoinut yhdessä ulkoisen kumppanin kanssa konsernin sijoitussalkun altistumista systeemisille taloudellisille ilmastoriskeille neljässä eri ilmastoskenaariossa seuraavan 40 vuoden aikana. Myös vaikutuksia vakuutustuloksiin on analysoitu ottamalla huomioon mahdolliset vaikutukset makrotaloudellisiin muuttujiin sekä luonnonkatastrofeihin liittyviin korvausvaatimuksiin, mukaan lukien seuraukset vakuutussopimusten hinnoitteluun. Skenaarioanalyysin tuloksia on esitelty tarkemmin Sampo-konsernin vuosittain julkaistavassa kestävyysselvityksessä, joka on osa hallituksen toimintakertomusta.
Päivitetty