Historia

Sammon tarina alkoi vuonna 1909. Tämä lyhyt historiikki kattaa Sampo-konsernin keskeiset vaiheet itsenäistymistä edeltäviltä vuosilta nykyhetkeen.

As more cars appeared on the roads, Helsinki's Itäväylä highway began to experience its first traffic jams.
1960

Autoistumisen vuosikymmen toi teille ensimmäiset liikenneruuhkat, ja Sampo vakuutti pian kaikkia liikennevälineitä traktoreista mopedeihin. Samaan aikaan vakuutusala puhutti koko yhteiskunnassa.

Photo: Transporting the first computers to the Sampo office was a demanding task.

Transporting the first computers to the Sampo office was a demanding task.

1962

Vuosi, jolloin Sammon pääkonttoriin vuokrattiin ensimmäinen tietokone, IBM 1401.

”Korvaamalla vahingot tekee Sampo elämänne turvalliseksi”, kuului Sammon iskulause yhtiön ensimmäisissä televisiomainoksissa vuonna 1962.

Vakuutusyhtiöiden innostus markkinointiin ei johtunut vain uusista, kiehtovista joukkoviestinnän välineistä. Syynsä oli myös 1960-luvun yhteiskunnallisella keskustelulla. Vakuutusalan painoarvo oli sodan aikana korostunut, ja nyt vakuutustoimintaa ja sen rahavirtoja haluttiin siirtää valtion alaisuuteen.

Vakuutusalan kehittämispaine johti vuosikymmenen lopulla vakuutusyhtiöiden fuusioihin. Yksi maan vanhimmista vakuutusyhtiöistä, Kaupunkien Keskinäinen Vakuutusyhtiö, yhdistyi Sampoon vuonna 1967.

1960-luku oli myös hyvinvointivaltion kehittämisen aikaa. Vanhuutta turvattiin työeläkelailla ja kansaneläkkeellä, äitiyspäiväraha lanseerattiin ja maahan säädettiin sairausvakuutuslaki. Lauantaista tuli vapaapäivä – Sammossa työntekijät saivat vuonna 1966 vapaaksi ensin kesälauantait ja vuodesta 1968 lähtien loputkin lauantait.

Autoistumisen vuosikymmen toi teille ensimmäiset liikenneruuhkat. Vuonna 1960 säädettiin uusi liikennevakuutuslaki, joka määräsi vakuuttamaan kaikki liikenteessä käytettävät ajoneuvot mopedeista traktoreihin.

Sampo keskittyi liikenteeseen. Yhtiön tärkeimpiä tuotteita olivat lakisääteinen liikennevakuutus ja vapaaehtoinen autovakuutus. Kulkuneuvojen vakuuttaminen oli monipuolista liiketoimintaa: Esimerkiksi vuosina 1961–68 liikennevakuutuksessa oli käytössä raittiusalennus. Se myönnettiin autonomistajille, jotka olivat vannoutuneet täysraittiiksi.