Historia

Sammon tarina alkoi vuonna 1909. Tämä lyhyt historiikki kattaa Sampo-konsernin keskeiset vaiheet itsenäistymistä edeltäviltä vuosilta nykyhetkeen.

The 1970s were characterised by the Finns migrating from rural to urban areas.
1970

Väki muutti maalta kaupunkeihin, ja Suomea rakennettiin betonilähiö kerrallaan. Sampo oli tiiviisti mukana vuosikymmenen kehityksessä rahoittamalla rakentamista.

Photo: The peak years saw as many as 70,000 new housing units built in a year.

The peak years saw as many as 70,000 new housing units built in a year.

1977

Sampo lanseerasi uraauurtavan Samposopimuksen, joka kokosi perheen kaikki vakuutusasiat samaan vakuutuskirjaan.

Harmaiden ruudukkotalojen betonilähiö ja sen isoilla pihoilla leikkivät lapset muodostavat yhden 1970-luvun kuvista. Suomi eli rakennusbuumia, ja kaupunkien ympärille nousi lähiöitä toisensa jälkeen. Vuosikymmenen huippuvuosina rakennettiin jopa noin 70 000 asuntoa vuodessa, kun nykyisin uudisrakentamisen tahti on alle puolet siitä.

Sampo oli tiiviisti ajassa kiinni ja tarjosi lainoja asuntotuotantoon. Vuonna 1971 Sampo oli rahoittamassa yli 6 000 uutta huoneistoa, ja yhtiön lainoittamat kerrostalolähiöt nousivat esimerkiksi Turun Lausteelle ja Vantaan Martinlaaksoon. Lähiöitä rakennettiin tarpeeseen, sillä jo puolet suomalaisista asui kaupungeissa.

Aikakauden sana oli asiakaskeskeisyys. Sampo kehitti organisaatiotaan, ja asiakaskonttoreissa panostettiin palveluun. Työtä nopeuttivat erityisesti konttoreihin vuonna 1976 hankitut tietokoneet, jotka syrjäyttivät tieltään vanhat kortistorutiinit.

Sampo uudisti tuotevalikoimaansa. Vakuutusten paketoinnista tuli suosittua: esimerkiksi matkavakuutukseen niputettiin kaikki vakuutukset, joita matkalla saattaisi tarvita.

Vakuutuskenttä keskittyi, osin valtion tukemana. Vuonna 1970 Sampoon yhdistyi Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tarmo, ja uusi yhtiö nimettiin Sampo-Tarmoksi. Vuonna 1977 Sampo-Yhtiöihin liittyi maan vanhin henkivakuutusyhtiö Kaleva, joka oli ajautunut taantumassa ongelmiin.

Turun-pääkonttori kävi kasvavalle yhtiölle ahtaaksi. Tilanpuutetta paikkaamaan rakennettiin vanhan pääkonttorin läheisyyteen uusi toimitalo, joka valmistui Turun Puolalankadulle vuonna 1975. Rakennuksen erikoisuuksia olivat muun muassa pohjakerroksen uima-allas saunaosastoineen ja autovahinkojen ”drive in” -palvelu. Toimitalo yhdistyi pääkonttoriin maanalaisella yhdyskäytävällä.